11. kesäkuuta 2026 2 t 18 min

RAAKAA #1 - Niilo Rauhanen

Vieras: Niilo Rauhanen

RAAKAA #1 - Niilo Rauhanen

Niilo Rauhanen on Suomen stand up -kentän nouseva kyky, joka tempaa yleisön mukaansa terävällä tilannekomiikallaan ja omaperäisellä lavakarismallaan. Puujalkavitsien mestari, Turun oma koomikko käsittelee arkisia ja välillä absurdejakin aiheita suoraan ja rehellisesti, osuen tarkasti suomalaiseen mielenmaisemaan.

RAAKAA Podcast on suomalainen keskustelupodcast, jossa annetaan vieraille aikaa, tilaa ja mahdollisuus kertoa oma näkökulma ilman turhaa silottelua.

https://www.instagram.com/niilorauhanen/

https://www.facebook.com/people/Koomikko-Niilo-Rauhanen/100076182906057/

https://www.tiktok.com/@nilkkinailou

Tässä jaksossa

Ääniboksi — lähetä ääniviesti

Nauhoita lyhyt, raaka kysymys tai kommentti suoraan selaimesta. Viesti menee studioon ja voi päätyä seuraavan jakson introon tai loppuun.

Valmis nauhoitukseen

Enintään 2 minuuttia. Mikrofonin käyttö vaatii selaimen luvan. Ääniviestejä säilytetään enintään 30 päivää, ellei viestiä käytetä julkaistussa jaksossa.

Jakson litterointi

Klikkaa litterointikappaletta valitaksesi kohdan — saat toiston, jaon ja aikaleiman. Soittimen kohdalla oleva kappale korostuu automaattisesti. Työpöydällä vie hiiri puhujan nimen päälle nähdäksesi pelkän aikaleiman.

Jakso: RAAKAA #1 – Niilo Rauhanen Julkaisu: 11.6.2026 · Vieras: Niilo Rauhanen


Tässä ensimmäisessä jaksossa ilmeni hiukan ongelmia kameran ja valotuksen kanssa, mutta niistä selvittiin. Jakson toinen puoli on ainoastaan kolmannesta kuvakulmasta, eli näitä lähikuvia ei valitettavasti siinä ole saatavilla. Nyt valotus ja kamerat on kuitenkin korjattu. Seuraavissa jaksoissa näyttää huomattavasti paremmalta. Äänet toimii normaalisti. Kiitos vielä Niilolle osallistumisesta ja kiitos sulle, kun olet kuuntelemassa. Loistavaa, sitten me voidaan ottaa semmonen tosi tylsä, semmonen podcastimainen intro siihen, että; Niilo Rauhanen, tervetuloa. Ei mutta, siis mun on pakko sanoa, että mä nyt oon pari päivää valmistautunut ja googlaillut ja tietysti miettinyt paljon Niilo Rauhasta, niin sä oot pilannut sun oman nimen multa.

Mä olen pahoillani.

Siis se sinun vitsi nimenomaan Niilo Rauhasesta, niin se kummittelee mua edelleen. Se oli ihan mahtava juttu.

Kiitos, kiitos. Mä oon itsekin hyvin ylpeä siitä.

Ihan satavarmasti. Sä nyt olet kuitenkin- tunnetaan puujalkavitsien osaajana.

Jonkun näköisenä joo. Kyllä ne ovat hyvin lähellä sydäntä. Ylipäätänsäkin kielellä leikittely ja tällainen on aina ollut oma juttu kyllä.

Niin, sen huomasi kyllä. Orion Harha. Oliko se Orion Harha?

Itse asiassa se oli toisen tyypin juttu. Mutta samassa illassa varmaan. Mutta se on myös hyvä juttu.

Okei, okei. No mutta kuitenkin.

Shoutout… Nyt, nyt.. Mä menisin shoutouttaa koomikkoa, mut mä pelkään, että mä sanon sen väärin.

No mutta hei, mä shoutouttasin jo väärin sut tässä. Se on mun mielestä ihan hyvä alku. Mitä kuuluu?

Oikein hyvää. Hirveän kiireistä. Nyt on tota... Valmistuin tässä just teatteri-ilmaisun ohjaajaksi.

Onneksi olkoon.

Kiitos, kiitos. Ja tota... Samantien työt jatkuu. Mulla on nyt toi mun ammattilaisuuden ensimmäinen esikoisohjaus tulossa nyt. Että tuohon Brinkkalan sisäpihalle tulee. Ain naurain työtäs tee. Sketsishow, jossa kaikki menee päin Brinkkalaa.

Ai se on sun ohjaama?

Joo, mä ohjaan sen ja sit mä oon käsikirjoittajana siinä.

Ai jaa, en mä tiennytkään. Mä oon mainoksia nähnyt ja siis ollaan puolison kanssa puhuttu, että vois mennä sitä katsomaan.

Mahtavaa. No niin, tervetuloa. Kiva, että on tavoittanut kuitenkin.

Joo, en mä siis ollut yhtä tietoinen, että se on sun prokkis, mutta hieno homma.

Joo, me ollaan tehty niitä siis kolme vuotta nyt tohon taiteen talon sisäpihalle. Että nyt ensimmäistä kertaa siihen Brinkkalan puolelle.

Okei, okei. Onko se iso tuotanto?

Siis kohtalaisen. Meillä on monta ammattiteatteriin verrattuna paljon pienempi porukka siinä. Mutta on meillä siis, mitä mä sanoisin, parikymmentä tyyppiä siinä. Ja näyttelijöitä meitä on kolme siinä.

Joo, joo.

Mutta ihan... Ihan tosi kova porukka kyllä.

No on sitä siinäkin.

On, on, on.

Ihan tarpeeksi varmaan kaitsettavaa.

On, on, on. Joo. Ja tosiaan mä oon noita aikaisempia ollut käsikirjoittamassa myös. Että nyt sitten ekaa kertaa hyppään myös ohjaajan pallille tässä.

Joo. Ja onko toi siis... No, Päin Brinkkalaa nimi tietysti kertoo, että varmaan jotain komediaan, komiikkaan suuntaavaa.

Joo, kyllä. Siis se on niin kuin sketsishow käytännössä. Meillä on erinäköisiä jollain tavalla työelämään liittyviä sketsejä, musiikkinumeroita.

Joo. Aika suomalainen aihe, työelämään liittyvä komiikka.

Kyllä, kyllä. Sanotaan, että siinä kyllä riittää ammennettavaa.

Joo. Ja muutenkin noissa, kun on stand-up-illoissa ja komiikkaa käynyt Suomessa katsomassa, niin työ tuntuu olevan kyllä aika monella semmoinen aihe, mistä sanottavaa riittää.

Se on. Se on samaistuttavaa ja sitten kun kaikilla meillä on kuitenkin kokemuksia siitä, niin siitä on myös silleen helppo puhua.

Niin. Eikö se oo vähän semmoinen kultainen sääntö komiikassa, että koomikot puhuu siitä, mistä tietää.

Joo, ehdottomasti. Ehdottomasti. No siis totta kai se on paljon helpompi myös asia, mistä sä tiedät etukäteen. Toisaalta voi olla myös semmoinen kulma, että sä ihmettelet jotain asiaa ja sä et ymmärrä siitä ja sen takia sä puhut siitä. Mutta totta kai se on, kun sulla on tavallaan omistajuus siihen juttuun, jos se on joku, mikä liittyy jollain tavalla suhun, niin se on sekä turvallisempaa että helpompaa.

Niin. Ja varmasti myös näyttäytyy yleisöllä aika paljon realistisempana tietyllä tavalla. Että kyllä sen huomaa just kun- Siis mä kulutan ihan tosi paljon stand-uppia ja seuraan stand-uppia ihan ympäri maailman tosi paljon. Niin sen huomaa kyllä, että puhuuko ihminen oikeasti omasta kokemuksestaan vai puhutaanko siinä vaan siitä omasta hahmosta, minkä on periaatteessa luonut sitä komiikkaa varten. Että tämmöiset esimerkiksi “feikki-oudot” koomikot, niin ne on kyllä semmoisia, mitkä välittömästi huomaa ja välittömästi aika paljon särähtää kyllä omaan korvaan ainakin. Että jos sulla ei ole semmoista niin kuin, no nimenomaan sitä omistajuutta. Siihen komiikkaan.

Kyllä. Toki ne on osittain makuasioita ja silleen, mä myös itse diggaan hahmokoomikoista tosi paljon. Mutta totta kai siinä on niin kuin se, että onhan se aina kiinnostavaa kun ihminen puhuu siitä omasta kokemuspohjasta.

Niin kyllä.

Sehän on monen mielestä stand-upissa se idea, että sinne tullaan sillä, että joku ihminen vaan nousee lavalle ja kertoo itsestänsä jotain. Tai omista kokemuksistaan tai havainnoistaan.

Niin ja varmaan.. Miten sä- Mä en tiedä minkä verran sä kulutat ulkomaista. stand-uppia?

Täytyy sanoa, että vähemmän kuin haluaisin.

Okei.

Että musta tuntuu, että mulla on nyt jotenkin niin kiireinen vaihe ollut elämässä. Että on paljon esimerkiksi tullut suosituksia esimerkiksi, että “Hei Niilo, sun on pakko katsoa tämä tai tämä”. Mutta sitten vaan tällä hetkellä tosi vähän ehtii katsomaan mitään.

Niin että se on aikakysymys ehkä enemmänkin tällä hetkellä.

Kyllä. Kyllä. Niin kuin nyt esimerkiksi on tämä Netflixissä pyörii tämä stand-up-kilpailu. Mä en muista mikä se on, Do you think you're funny, joku tämmöinen. Sitä on hirveästi kehuttu. Niin tekisi mieli katsoa, mutta ei vaan ollut aikaa.

Joo. Onko sulla stand-up, onko se enemmän taustajuttu vai onko se semmoinen, mitä sä haluisit tehdä täyspäiväisesti vai?

No kyllä se on mulle se pääjuttu.

Pääjuttu.

Ihan selkeästi. Vaikka mä muutenkin kirjoitan komiikkaa, niin kyllä tällä hetkellä ihan mun elannosta valtaosa tulee stand-upista.

Okei. Okei. Ja se on Suomessa mahdollista, että sä oot niin kuin täyspäiväinen koomikko?

On, on totta kai. Toki se, että monilla se tarkoittaa sitä, että joutuu esimerkiksi tämmöisestä niin kuin elintasosta jonkun verran tinkimään.

Joo.

Joku koomikko sanoi mun mielestä aika hyvin, että stand-upilla voi Suomessa elää, jos tykkää näkkileivästä.

Niin, että voi elää, mutta se, että minkä näköistä elämää elää, niin se on sitten tietysti asia erikseen.

Toki on meillä niitäkin, jotka tekee hyvää rahaa, mutta se on hyvin pieni porukka.

On tottakai, joo. Mä luulen, että tommoset, jotka tekee hyvää rahaa komiikalla tai komedialla, niin siihen varmaan liittyy aika vahvasti kaikkea muutakin kuin pelkästään stand-uppia. Että sä käyt tekemässä stand-up-keikkaa.

Kyllä.

Että mä- Tietysti mä oon siis ihan ummikko stand-upin tuottamisessa tai missään behind-the-scenes-matskuissa oikeastaan muutenkaan, niin.. En tiedä, että onko stand-up-keikat se iso osa siitä työstä vai tuleeko sinne just niin kuin jotain yrityskeikkoja, tuleeko sinne, no esimerkiksi... monet nyt on jossain radio-ohjelmissa, podcasteissa, mitä ikinä kaikkea muuta, niin varmaan aika monta puroa muuttuu yhdeksi joeksi.

Joo, kyllähän tämäkin esimerkiksi on merkittävä osa mun tuloa, tämä tämänkertainen vierailu.

Niin.

Mutta siis kyllä ehdottomasti. Kyllähän ylipäätänsä ehkä kulttuurialalla, niin se on niin pirstaleista se homma. On niitäkin, jotka pelkästään pystyisivät esimerkiksi klubikeikolla elättämään itsensä.

Ihan varmaan.

Mutta sitten toki moni haluaa myös saada vähän enemmän voita leivän päälle, niin sit tulee niitä firmakeikkoja ja…

Joo.

Sitten on, no toki myös esimerkiksi TV-hommat voi olla muutenkin tosi kivoja, ja sitten ne ei ole pelkästään rahan takia, mutta silleen, että onhan siellä paljon. Tai että nyt vaikka on käsikirjoittajana jossain, ja se riippuu tosi paljon koomikosta, että mikä se sun mahdollinen sivujuttu on, mutta kyllä lähes kaikilla on jotain kyllä siinä sivussa.

Niin, ja ennen kaikkea siis hirveän kivaa, että tuollaisia mahdollisuuksia on.

Mm’m.

Että vaikka sun... Komedia tai koomikon ura ei olisi vielä siinä kohtaa, että sä voisit klubikeikoilla elättää itsesi, niin sä pystyt kuitenkin parsimaan vähän sieltä sun täältä kaiken näköisiä pikku tulovirtoja. Niin ehkä sä pystyt enemmän käyttää aikaa siihen oman komiikan kehittämiseen, käsikirjoittamiseen, vitsien kirjoittamiseen. Niin siis ihan äärimmäisen hyvä.

Joo, joo, ja sitten kyllähän se sillä tavalla myös on, että sä opit kuitenkin eri asioista vähän eri juttuja, ja se kaikki kuitenkin sitten hyödyttää myös sitä sun pääjuttua, niin kuin mulla stand-uppia. Esimerkiksi se, että mä käsikirjoitan teatterikomedioita, niin totta kai se on niinku, siitä on hyötyä, että kun mä kirjoitan vitsejä, niin ne vaan tukee toisiaan. Tai että jos mä esimerkiksi opetan stand-up-komiikkaa tuolla Turun suomenkielisellä työväenopistolla, niin tottakai se, että mä opetan stand-uppia, niin mä opin itekin siitä välillä uusia juttuja.

Niin, totta kai. Itse asiassa siitä tulikin mieleen hyvä kysymys. Voiko sun mielellä stand-uppia opettaa?

Ehdottomasti voi. Ja kyllä mä sanon, että stand-up on taito ihan siinä missä, mikä tahansa muukin. Että kuka tahansa mun mielestä voi oppia tekemään stand-uppia. Totta kai toisille sitä tulee luontaisemmin. Mut mun mielestä olisi jotenkin tosi ylimielistä ajatella, että stand-up olisi siinä tavalla erilainen kuin joku muu taidemuoto. Että olisi jotenkin mahdotonta, vaikka jotain... Kuka tahansa voisi oppia soittaa viulua, mutta ei kirjoittamaan vitsejä.

Niin, niin. Niin ja tietysti, siis kyllähän jokainen ihminen on jollain tavalla ja jollain tasolla hauska. Että eihän kukaan nyt varmaan mene elämässä kovin montaa päivää sillain, että ei naura tai ettei naurata jotain muuta. Niin kyllä mä luulen, että jokainen ihminen on jollain tasolla kuitenkin jossain määrin hauska. Mä, siis mä oon tota itsekin tavallaan vieroksunut sitä, kun monesti just ennen kaikkea jenkkikomiikassa kuulee, kun parjataan tosi paljon niinku komediakouluja, komediakursseja. Että sitä ei voisi opettaa. Ja mä mietin, että miksei voisi? Että eihän se ole, sehän on luovaa kirjoittamista ja julkista esiintymistä siinä, missä... Luova kirjoittaminen ja julkinen esiintyminen.

Totta kai. Kyllähän siis stand-upissa tietysti se pääasiallinen oppiminen tapahtuu sitten vasta keikkaillessa. Koska sitä on tosi vaikea harjoitella esimerkiksi yksin kotona. Koska se on kuitenkin se aito yleisökontakti on se juttu siinä. Mutta kurssi antaa tosi hyvät valmiudet. Se on paljon pehmeämpi lasku siihen keikkailumaailmaan, kun sä oot eka työstänyt tämmöisessä kannustavassa ympäristössä sun juttuja, ehkä treenannut niitä sun kurssikavereille. Yleensä näillä kursseilla on joku tämmöinen loppuesitys, missä pääsee myös tosi tsemppaavalle yleisölle, ne on esimerkiksi kurssilaisten läheisiä. Niin se on myös paljon kivempi kokemus tehdä se ensimmäinen keikka.

Niin, niin. Vähän samalla tavalla kuin tämä ensimmäinen podcast-jakso. Vähän tälleen… Harjoitellaan, kuivaharjoittelua. Tullaan vähän pyristelemään kuivalle maalle ensimmäistä kertaa ja katsotaan nyt, miten ne jalat kantaa.

Ja se on varmaan hyvä, että sä olit tämmöisen tsemppaavan positiivisen tyypin tähän heti alkuun.

Nimenomaan, nimenomaan.

Mulla on tämmöisiä pedagogisia osaamisia, niin mä voin tässä jeesata ja olla kannustavaa.

Mutta sulla on kyllä oikeasti aika hieno sun osaamiskokonaisuus, kun sitä miettii. Sulla on kuitenkin nimenomaan toi teatteriohjaajan tutkinto. Nyt kun on ihan jopa valmistunut, niin voi sanoa tutkinnoksi. Sitten on stand-up-osaamista, Sä oot ollut tuottamassa erinäköisiä produktioita, Sä oot ollut äänimiehenä jossain kohtaa,

Kyllä.

Siis ihan kaiken näköistä osaamista, mitä varmasti pystyy hyödyntämään tosi laajasti ihan kaikessa luovassa työssä. Mikä sun mielestä niistä on se suurin voimavara?

Suurin voimavara, mä sanoisin, että toi mun improtausta. Ehdottomasti. Eli kun mä- Se miten mä päädyin komiikan pariin on, että mä päädyin ensimmäisenä impron pariin tuolla Jyväskylän yliopistossa. Tehtiin speksiä. Mikä on siis tämmöistä opiskelijateatteria, missä on improvisaatio-osuuksia. Niin, improssa on ollut se, että sitä kautta oon oppinut ihan eri tavalla uskaltamaan tehdä eri asioita. Koska impron tää kultainen sääntö on, että moka on lahja. Niin sit se, että kun on oppinut sen, että joka ikisen mokan voi kääntää parhaimmillakin nauruiksi. Tai pahimmillaankin nauruiksi. Mut sen lisäksi, että sä voit oppia siitä jotain, niin se on ollut semmonen kyllä, mikä on itellä ollut mantrana vähän niin kuin koko ajan. Että ei pelkää yrittää ja epäonnistua.

Joo. Eli yltäkylläistä positiivisuutta.

Kyllä se niin kuin sitä on. Totta kai, niin kuin kaikessa nyt on aina rajansa. Ja totta kai niin kuin asiat ei aina mene hyvin. Mut kyllä se positiivinen asenne, niin se kantaa yllättävän pitkälle.

Ihan siis täysin samaa mieltä. Itsekin aika monta projektia epäonnistuneena, edelleen mä jaksan yrittää, edelleen mä nyt pistin studion pystyyn ja ajattelin, että koitetaan höpöttää ihmisille, katsotaan mitä käy. Mut mitä sun... Mikä on ollut sun pahin epäonnistuminen? Jos sä mietit esimerkiksi vaikka sun koomikon uraa. Onks sulla ollut joku aivan maailmanlopun keikkaa, että kaikki on mennyt päin helvettiä vai?

On. Kaikilla koomikoilla on, musta tuntuu, että varsinkin mitä pidempään tekee, niin jossain vaiheessa se tulee sieltä, se niinkuin hirvityskeikka. Ehkä semmoinen, mikä on henkilökohtaisesti pahimmalta tuntunut, on ollut se kun mä olin Helsingin Kalliossa tuolla Maskotissa stand-up-keikalla. Mä olin illan MC, eli tavallaan illan eka koomikko, joka juontaa sitä iltaa. Sen jälkeen ensimmäinen… Ja se oli ihan täynnä se paikka, koska Köpi oli siellä esiintymässä, Köpi Kallio, ja se oli just niin kuin, se ei ollut tehnyt pitkään vielä silloin stand-uppia. Se oli semmoinen, että se veti sen mestan ihan täyteen, siellä oli jengiä suurin piirtein seisomapaikoilla. Ja sit mä olin tosiaan siinä eka, ja jotenkin se ei lähtenyt yhtään. Mä olin vetänyt sitä edeltävänä päivänä yhden mun elämäni parhaimmista keikoista Turussa. Tuntuu, että nyt on jotenkin, jutut toimii, on hyvä meininki, kiva mennä vetämään täydelle salille. Ja sit… Mä en tiedä, mikä siinä oli. Oliko se jotenkin, energia ei kohdannut yleisön kanssa, oliko se jotenkin… On tosi vaikea sanoa, että mikä siinä oli. Nyt tälleen, totta kai mä aina kuvaan mun keikat, ja jälkikäteen, kun mä katoin sitä, niin todennäköisesti mun olisi pitänyt tehdä isommalla energialla se. Että mä tein sen tavallaan semmoisella energialla, mikä toimii silloin, kun yleisö on jo tosi lämmin valmiiksi. Se oli sillä tavalla, jälleen kerran, Käänsin tän niin kuin voimavaraksi, että mä opin, että jos mä oon illan alussa, niin mun pitää tehdä pikkasen erilaisella energialla, kuin jos mä oon myöhäisessä vaiheessa line-upia.

Joo. Niin, että siinä taas kerran yltiöpositiivisuus tuli avuksi.

Kyllä. Mutta kyllä se tuntui ihan hirveältä siis siinä. Eka keikan aikana mä mietin silleen, että “meniköhän- tämä tuntui, että tämä meni tosi paskasti, mutta meniköhän tämä oikeasti”, Sitten tota, Ali Jahangiri kävelee siitä mun ohi ja taputtaa mua olalle. Mä olin silleen, että tämä meni tosi pahasti.

No aika suora palaute.

Kyllä, kyllä. Siinä oli semmoinen… Yleensä jos on täys sali ja tunnistaa yksittäiset naurajat, että okei, noin kuusi tyyppiä nauraa, niin silloin tietää, että nyt menee tosi huonosti. Mä olin varmaan tehnyt ehkä puolitoista vuotta stand-uppia siinä kohtaa, että mä olin silleen tosi vasta-alkaja silloin vielä. Silloin myöskään ei ollut niitä työkaluja, nythän mä myös osaisin, että jos jostain syystä homma ei toimi, niin mä osaan tehdä sille jotain. Mulla on tapoja, millä mä voin koittaa, pelastaa sen tilanteen, mutta siinä ei ollut, kun oli vain, että okei, mulla on nämä jutut, mitkä on toiminut keikoilla, kun mä teen nämä tällä tietyllä tavalla. Ja nyt mun pitää tehdä ne tällä tietyllä tavalla tässä. Ja sitten kun kun ne ei toimi, niin sitten onkin ihan kusi sukassa.

Niin, mitäs sitten?

Niinpä. Mutta nyt todennäköisesti pärjäsin siinä tilanteessa huomattavasti paremmin. Toisaalta olisi huolestuttavaa, jos en pärjäisi, se tarkoittaisi, että ei ole tullut kehitystä.

Kuinka paljon sun, just esimerkiksi tästä kokemuksesta oppineena, niin kuinka paljon nämä sun stand-up-taidot vaikuttavat sun muuhun elämään?

Kyllä ne vaikuttavat. Ehkä suurin semmoinen juttu jälleen kerran uskallukseen liittyen on se, että uskaltaa ihan eri tavalla myös olla esillä. Tai vaikka mä oon tehnyt esiintymistä tosi paljon, niin se on aina ollut tosi jännittävä. Vaikka joku puheen pitäminen. Nyt ei ihan hirveästi enää jännitä. Stand-up on jotenkin niin paljon itselle ainakin, ja varmaan tosi monelle muullekin, niin paljon jännittävämpää esiintymislajina, kuin tosi moni muu. Niin nyt kun se on tavallaan se vertailukohta, niin yhtäkkiä kaikki muu esiintyminen ei jännitä käytännössä yhtään.

Joo. Ja varmaan myös vaikuttaa aika paljon semmoiseen tavallaan häpeän tuntemiseen. Musta ainakin tuntuu, että Suomessa hirveän paljon rajoittaa ihmisiä nimenomaan häpeä. Tai semmoinen ei välttämättä häpeä, mutta se, että ei haluta ehkä olla esillä, ei haluta poiketa siitä tavallaan opitusta, tunnetusta muotista. Niin mä luulen stand-upin kanssa nimenomaan, että kun sä oot nimenomaan se huomion keskipiste ja sä oot tullut sinne kertomaan omia juttuja ihmisten eteen, siellä ei ole mitään muuta työkaluja kuin sun oma ääni ja sun pitäisi saada ihmiset nauramaan, niin se varmaan myös helpottaa aika paljon tuommoista häpeän käsittelyä.

Joo siis kyllä, kyllä. Totta kai sitä häpeäähän silti tulee ja ihan valtavia määriä. En mä siitä ole päässyt mihinkään. Kyllä edelleen, jos jossain mokaa, niin kyllä se seuraa parhaimmillaan monta päivää, tai saattaa tulla niitä klassisia häpeä flashbackeja, vaikka miten myöhään vielä. Mutta ehkä se just, että on oppinut, että näistä selviää. Että ihan sama, vaikka joku keikka menee ihan tosi huonosti. Niin joo, totta kai, sitä ei saa sivuuttaa silleen, että toi nyt on vaan tommoista, koska se tarkoittaa myös sitä, että ei välittäisi tästä lajista. Tai ei välittäisi siitä, että tykkääkö yleisö susta vai ei. Koska tässä kuitenkin tarkoituksena on naurattaa ihmisiä. Mutta ehkä just se, että tietää, että maailma ei kaadu siihen vaan, että okei, tää oli tämmönen, otetaan opiksi ja mennään eteenpäin.

Joo. Kuinka paljon sä erotat siviili-Niiloa ja koomikko-Niiloa? Onko sulla tavallaan erilainen persoona, vähän niin kuin jollain työminä ja vapaa-ajan minä?

No sanotaan näin, että siis mä uskon siihen, että kaikilla meillä on eri minät. Aina, ihan sama missä me ollaan. Kukaan ei ole tismalleen samanlainen, jos ympäristö vaihtuu. Että totta kai se Niilo, joka on lavalla, niin on pikkasen erilainen. Se on pikkasen kohotetummassa tilassa. Mutta samalla, kyllä se kuitenkin on minä. Ei siinä ole mitään hahmoa. Musta tuntuu, että mä oon asiakaspalvelijan hommissa enemmän roolissa kuin stand-up-lavalla. Että se on kuitenkin... Mä oon siellä omalla nimelläni, kerron omia juttuja, omia havaintoja maailmasta, omia kokemuksia. Mä pyrin siihen ainakin, että se olisi jollain tavalla hyvin autenttista minua, vaikkakin sitten toki jotenkin vähän kohotetussa tilassa. Mun mielestä- Ainakin mulla stand-up toimii parhaimmillaan silloin, kun mä oon jotenkin samanlaisessa tilassa kuin silloin, kun mä kavereille heitän läppää ja koitan saada niitä nauramaan. Ja mä uskon, että tosi monilla se on ihan sama juttu. Se on se, mihin mä ehkä pyrin lavalla ollessa.

Joo. Mikä sut ensimmäisenä on houkutellut impron pariin tai improsta stand-uppiin? Mikä siinä on sua kiehtonut?

No sillon, kun mä tuohon speksiin menin, niin mä olin siellä, mä aloitin bändin puolelta. Mä olin bändissä laulajana. Ja siellä mä vaan katsoin, että miten hauskaa niillä näyttelijöillä oli siellä, kun ne pääsi improamaan ja naurattaa yleisöä. Ja mun mielestä se oli tosi hauskaa. Kyllä mä oon siis aina itsekin tykännyt naurattaa kavereita, heittää läppää, mutta siinä heräsi jotenkin, että mä haluan olla tuolla. Pitää hauskaa tuolla näyttelijäporukalla ja naurattaa yleisöä. Niin sitten mä päädyin hakemaan seuraavana vuonna näyttelijäksi ja pääsin. Ja sitten silloin, kun lavalla ekan kerran sai semmoista valtavat naurut, kun kertoi- improsi jonkun läpän siinä, niin se oli niin luja semmoinen endorfiiniryöppy, että siihen jäi ihan välittömästi koukkuun.

Joo.

Ja sitten siitä on ruvennut etsimään erilaisia tapoja. Tästä speksissä mä päädyin tekemään ihan niin kuin impro-komediaa, ihan niin kuin perus tämmöisiä improvisoituja sketsejä, vähän niin kuin Vedetään hatuista-tyyppistä kamaa. Ja sitten sitä kautta kaverit oli mulle silleen, että “Pitäisikö sun Niilo kokeilla tällä stand-uppia?” Niin mä olin silleen, että joo, varmaan pitäisi. Ja sitten mä kokeilin ja sitten mä hurahdin siihen ihan samalla tavalla.

Niin niin. Eli siis porttihuumeteoria.

Kyllä, kyllä. Kyllä myös, myös huumorissa pätee erityisesti.

Joo. Eli impron kautta. Kids don't try improv.

Mm, kyllä.

Sitten mä eilen illalla googlettelin ja lueskelin Niilo Rauhasista ja tota mä törmäsin tähän, mikä tää sun opinnäytetyön nimi oli? Niilo Speksi.

Joo, taiteellinen opinnäytetyö, kyllä.

Joo.

Se oli Niilo Speksi. Joo, kyllä.

Mikä se on?

Se oli siis historian ensimmäinen monologimuodossa tehty speksi. Eli toisin sanoen mä olin ainoa henkilö koko työryhmässä. Okei, monologissa voi tietenkin olla muutakin työryhmää, mutta mä olin päättänyt, että koska tää nimi on Niilo Speksi, niin minä olen ainoa myöskin työryhmässä. Mä tein siinä kaiken ite. Eli se oli näytelmä, missä oli myöskin niinku musiikkiosuuksia ja yleisö koska tahansa sai huutaa “omstart”, joka tarkoittaa sitä, että juuri tehty asia pitää tehdä jollain tavalla uudestaan. Ja yleensä siihen listataan joku määrä, kuten “omstart ruotsiksi”, joten mä vedin edellisen repliikin ruotsiksi, niin hyvin kuin vaan pystyn. Tai ihan mitä tahansa, mulla oli siellä vesiämpäri yhtä kohtausta varten. Ja sit esimerkiksi yleisö pisti mut omstarteilla vesikiduttamaan itseäni. Ihan niinku kaiken näköistä. Tää oli semmonen juttu, että käsittääkseni Suomessa eikä maailmallakaan kukaan oo juuri tätä muotoa koskaan tehnyt yhden hengen voimin. Se oli jotenkin itellä tosi merkityksellistä. Varsinkin koska mä oon päätynyt tähän koko ammattiin speksin kautta. Ja sit se, että mä pääsin toteuttamaan tän mun pitkäaikaisen haaveen. Mä olin jo silloin Jyväskylän vuosina ollut silleen, että olis joskus siistiä kokeilla tehdä ite tämmönen yhden miehen show'na. Niin sit kun pääsi tekee sen, niin se oli tosi hauskaa. Ja katsojapalaute oli myös älyttömän hyvää.

Joo. Ympyrä sulkeutuu-moment. Siinä oli, mä näin sen mainoksen tai flyerin tai mikä se mahtoi olla, se oli joku majakanvartijaan liittyvä.

Joo. Joo. Se kertoi tämmösestä majakanvartijasta, joka on ajanut itsensä tälle majakalle sen takia, että häntä painaa syyllisyys siitä, mitä hän on joskus aikaisemmin tehnyt. Tarinassa hän oli entinen merikapteeni, jonka virheen takia koko muu aluksen miehistö oli kuollut, hän oli ainoa eloonjäänyt ja sit ajanut itsensä majakalle sitten vähän niin kuin rangaistuksena. Ja tässä oli myös kiinnostava se, että yleisö oli periaatteessa roolitettu. Toki se selvisi vasta niinku jossain vaiheessa kohtaa tarinaa, että yleisö oli tavallaan nämä miehistön haamut, jotka huuteli tälle ja kiusasi tätä kapteenia, joka on päätynyt majakanvartijaksi. Mä en oo myöskään nähnyt, että Spekseissä koskaan aikaisemmin oltais tällä tavalla roolitettu yleisöä. Myös se oli silleen niinku kiinnostavaa uutta kokeilua.

Hieno konsepti.

Joo, kyllä. Ja tuntui toimivan kyllä tosi hyvin.

Onks sille jatkoa tiedossa? Ootko suunnitellut?

Kyllä, kyllä mua kiinnostais, mutta täytyy sanoa, että se oli myös aikaresurssien ja kaikkien muiden resurssien kautta niin vaativa projekti, että ainakaan ihan hetkeen ei oo tulossa. Mun pitää vielä vähän miettiä, että mikä se ois se, että noin periaatteessa massiivisen tuotannon, että siinä ois mitään järkeä lähteä uudestaan tekemään. Ja nyt kun se oli tämmönen intohimo-projekti, asia mitä mä haluun tehdä, plus että mä pystyn hyödyntämään taideakatemian resursseja, mulla oli esitystila ilmaiseksi ja valotekniikkaa ja kaikkea muuta, niin tossa se oli jotenkin järkevää. Eihän sinne niinku tuntipalkoille päässy. Mutta se, että pääs kuitenkin... Mulle siinä tärkeintä oli se, että mä pääsin tekemään sen. Mut se oli kyllä niin hauskaa, että mä haluaisin jossain muodossa tehdä tota. Vähintään kattoo, että voisinko mä yhdistellä stand-uppiin jotain samanlaisia elementtejä.

Mimmosia elementtejä? Tarkotako sä niinkun yleisön osallistamista vai...?

Niin varmaan sitä. Totta kai myös se, että niinkun mulla oli siinä instrumentteja lavalla ja mä soitin niitä välillä. Että pystyiskö löytää tämmöstä niinku musikaalista puolta itsestään. Mulla on kuitenkin jonkun verran musiikkitaustaa, mutta en oo stand-upissa niinku ikinä aidosti hyödyntänyt musiikkia. Niin se vois olla myös yks. Tietysti stand-upissa on se ero, että kun mä oon kuitenkin siellä omana itsenäni, ja tossa speksissä osa sitä herkullisuutta tulee nimenomaan siitä, että yleisö pääsee kattomaan, että miten tämä hahmo reagoi, varsinkin tässä niinku tarinan konseptissa niihin asioihin, mitä sille heitetään. Niin sit se esimerkiksi stand-upissa voi olla paljon vaikeampi saada toimimaan. Mutta toi on semmonen, mikä mua kyllä kovasti kiinnostaa. Ylipäätänsä niinkun erilaiset komiikan muodot, niin kyl mä haluun pystyä tutkimaan sitä, ettei jotenkin taiteellisessa mielessä kahlitsisi itseään liikaa.

Hyvin sanottu. Ja siis toi on kyllä semmonen, mitä ois myös katsojan näkökulmasta ois tosi kiva nähdä. Et nimenomaan tehtäis enemmän ehkä semmoista… Vähän semmoista intohimoprojektia ja nimenomaan semmoista, et yritetään vähän rikkoa sitä muottia ja tehdään niinkun sitä, mistä tykätään. No itseasiassa, siitä saadaan melkein hyvä aasinsilta. Toi… Missä mallissa sun mielestä Suomen stand-up-skene on tällä hetkellä?

Mä sanoisin, että paremmassa kuin ehkä koskaan ennen. Mulla on semmonen fiilis, että meillä on tosi paljon tosi hyviä uusia koomikoita. Jotka sen lisäksi, että he itsessään tuovat skeneä ylöspäin, niin myös kirittää näitä vanhempia tekijöitä, ja kun ne kattoo, et sieltä takaata on tulossa tosi kovia uusia tyyppejä, niin kyllähän se myös pistää heitäkin pistämään enemmän paukkuja ja miettimään, että miten mä voisin uudistua ja olla vielä parempi. Mun mielestä toi on jotenkin tosi hyvä meininki tällä hetkellä tuolla stand-up-kentällä. Jengi jeesaa toisiaan tosi paljon. On semmonen tosi supporttaava meininki. Ja mun mielestä myös keikkoja järjestetään enemmän kuin koskaan ennen, katsojia on enemmän kuin koskaan ennen. Tää on ainakin mutu tuntuma, mullahan ei mitään lukuja itselläni ole. Mutta ainakin Turussa meillä on katsojamäärät myös kovassa kasvussa. Enemmän iltoja koko ajan tehdään ja meininki on kyllä ollut tosi hyvä.

Se on tosi jees. Onko siitä nimenomaan tämmösiä vähän muotista poikkeavia stand-up-muotoja näkynyt?

Joo, kyllä niitä näkyy. Meillähän on täällä Turussa tuon Komediatehdas Turku ryn kautta, missä mä ite oon mukana, niin me tuotetaan esimerkiksi tämmöstä Labra-klubia. Mikä idea on se, että sen lisäksi että stand-up-koomikot kokeilee siellä uusia juttuja, niin siellä on mahdollisuus koomikoiden ylipäätänsä kokeilla uusia muotoja. Siellä on ollut esimerkiksi hahmoja, siellä on ollut yhden kerran ainakin ollut nukke, on tehty nuken avulla stand-uppia. Siellä on ollut manzaita, eli tämmöstä Japanista lähtöisin olevaa kahden hengen komedian muotoa, vähän niin kuin kahden hengen stand-uppia. Tämmöinen käsikirjoitettu hauska keskustelu. Semmoista meillä oli just tuolla toukokuussa. Varmasti on tulossa lisää manzaita meille myös. Aina kun me haetaan, niin me ilmoitetaan koomikoille, että kaiken näköiset kokeilut on tervetulleita. Jos sun tarkoituksena on yrittää naurattaa yleisöä, niin periaatteessa kenttä on täysin vapaa.

Niin, että se on ihan kirjaimellisesti open mic?

Periaatteessa joo. Totta kai… Kaikkihan- Me järjestetään tosi paljon open mic-iltoja. Ja open mic ja open stage on siitä eri, että open miceihin yleensä kuitenkin jollain tavalla pitää hakea ensin. Eihän me yhdelläkään meidän stand-up-klubille oteta vaan yleisöstä, että “noni, kuka haluaa tulla kokeilemaan?”, vaan meille aina pitää hakea. Mutta kyllä tuolla Labrassa se on kaikista eniten avoin. Sä saat kokeilla jotain uutta. Totta kai... Mikset sä sai jossain muuallakin kokeilla, mutta me ollaan annettu selkeä lupa, että täällä ei tuomita, jos tällä kertaa nyt ei satu toimimaankaan. Jotenkin me halutaan tsempata ihmisiä kokeilemaan jotain uutta. Mun mielestä semmoisille klubeille on sekä Turussa että Suomessa ylipäätänsä kyllä kysyntää.

On ihan satavarmasti. Mun mielestä tommonen open stage-konsepti olisi myös magee. Nimenomaan semmoinen, että olisi vähän niinkuin kenelle vaan vapaa. Totta kai siinä jotkut raamit täytyy olla, että sinne nyt ei kukaan vaan Pera 58v mene 16 kaljan jälkeen huutelemaan jotain lavalle. Mutta joku semmoinen nimenomaan tosi vapaa tila, semmoinen konsepti olisi kyllä tosi magee saada Suomeen.

Joo. Onhan niitä, jenkeissä etenkin on tämmösiä, että suurin piirtein ilmoittautumisjärjestyksessä ne, jotka ilmoittautuu ekana pääsee. Mutta siinä on sitten se, että se... Siinä ei sitten ole mitään kuratointia. Esimerkiksi niin kuin... Mä esimerkiksi tuottajana pyrin kuitenkin katsomaan, että illassa on vaihtelevuutta. Esimerkiksi se, että siellä on erinäköisiä esiintyjiä. Sekä eri kokemustaustalta, eri tyylisiä. Että siinä on... Koska musta tuntuu, että se myös palvelee yleisöä, että on tosi paljon erilaisia tekijöitä. Niin sit se... Kun siinä on jonkinnäköinen tämmöinen ennakko kuratointi, niin se sitten mahdollistaa sen. Mut mä ymmärrän myös ton, että sen niinku... Tavallaan ekstra vaaran tuntu vielä siitä, että oikeesti kuka tahansa yleisöstä saattaa nousta, niin... En tiedä. Ehkä joku lähtee kokeilemaan sitä vielä.

Niin ja tälle katsojan näkökulmasta, niin siinä olisi joku houkutteleva, kun sä et ikinä tietäisi mitä sieltä tulee. Ja jos siihen saataisi nimenomaan tämmönen ihan konsepti pyörimään, että tiedetään, että semmonen järjestetään vaikka kerran kuussa, mä luulen, että sinne voisi tulla mitä erilaisempia esiintyjiä. Että se vois olla just vaikka... Ensimmäinen tulee lausumaan runoja ja seuraava soittaa kitaraa ja kolmas vetää stand-uppia. Niin mun mielestä joku tämmönen niinku avoin kulttuuritila olisi aika... Aika makee konsepti. Ettei sen välttämättä tarvi olla nimenomaan semmonen, että tulkaa naurattamaan, vaan enemmänkin semmonen, että... Meil on esiintymistila, tehkää mitä haluutte.

Joo, mut tommosii mun mielestä onkin Suomessa. On mulla ainakin tullu vastaan. Et niinkun... Standup-tuottajan näkökulmastahan siinä on toki se, että... Yleensä jos järjestetään standup-iltoja, niin siinä on ihan valtavasti eduksi, että yleisö on tullut katsomaan nimenomaan stand-uppia. Ne on asennoitunut siihen, että ne haluaa nauraa. Ja sit se niinkun... Öö... Se on niinkun... Komiikan tekemisen kannalta se on paljon haastavampaa, jos on tämmönen niinkun, että... Sen takia varmaan stand up-koomikot tosi vähän käy tämmöisissä perinteisissä open stageissa. Koska... Mieluummin sitä käy sitten niinkun taidelajille pyhitettyllä esiintymispaikalla sit suoraan. Mut... Mut joo, onhan siis tommosia open stageja... Ja niissä varmaan tosiaan käy aika vähän koomikoita. Ehkä sinnekin sitten vois joku käydä kokeilemassa, että miltäs siellä niinkun... Meininki näyttää.

No siellä ainakin, jos ei mitään muuta, niin saa ainakin niitä epäonnistumisia vyön alleen, kun voi käydä ensimmäiset kerrat mokailemassa open stageilla.

Mm, kyllä.

Mutta... Mun mielestä toi, muutenkin siis ois... Ois hieno nähdä enemmän just tämmösiin niinku... ... Miten se nyt sanois? Tommosii... Vähän samantyylisiä, just kuin tää teidän labra. Niinku... Se, et yhdistettäis... Tai et saatais jotenki ihmisiä aktivoitua enemmän siihen, että että kun lähdetään... Lähetään vaik ulos, niin, et voitaskin mennä vaan ympäristöön, missä nimenomaan voi tapahtua vähän niinku mitä vaan. Sillä lailla et sä voisit mennä semmoselle klubille ihan vaan hengailemaan kavereitten kanssa. Ja sit jos sinne yhtäkkii pamahtaakin joku lavalle, niin katotaan show. Se voi olla maailman paras juttu tai se voi olla ihan hirveetä paskaa. Niin, mun mielestä joku joku tämmönen ympäristö ois tosi... Tosi siisti.

Hmm. Joo. Mä näen... Mä näen kyllä niinku sen ajatuksen tossa. Totta kai, Nii, Tuottaja... Tuottaja-Niilolle nousee aina niinku miljoona kysymysmerkkiä ja Semmosta niinku... Punasta vaatetta ja muuten niinku miettii, et mitenköhän tän oikeesti järjestäisi. Esimerkiksi, jos mä nyt rupeen ajattelee ääneen, niin ekana mitä mä rupeen tommosessa miettimään, että miten mä varmistan sen, että jos joskus joku saattaa tulla lavalle, niin et se ilta olis semmonen, että katsojat sit oikeesti keskittyisi siihen esitykseen. Eikä vaan esimerkiksi jatkais kaverin kanssa juttelua, jos siinä on just juttu kesken. Niin siis varmasti on tapoja millä tän pystyisi tekemään, mut nää on heti mitä rupeen ite miettimään, että... Että miten tavallaan sekä esiintyjät, että katsojat pystyisivät nauttimaan siitä illasta niin hyvin kuin mahdollista. Sehän on tuottajana mun tehtävä. Niin, nää on ne asiat mitä koko ajan pitää myös miettiä. Niinku stand-up-klubeilla pitää aina miettiä se, että miten mä pidän huolen siitä, että yleisö keskittyy stand-uppiin ja niihin esiintyjiin. Miten mä pidän huolen siitä, että esiintyjällä on kaikki tarvittavat, se pystyy tekemään työssä parhaiten, jotta yleisö pystyy nauttimaan siitä niin hyvin kuin mahdollista.

Joo. Siis käy ihan järkeen ja tosiaan niinku sanottu, mulla ei ole mitään hajua tuottamisesta, Mulla ei ole mitään hajua siitä mitä tapahtuu behind the scenes, et mä vaan haaveilen ite nimenomaan semmosesta, että ois joku tämmönen vapaamuotoinen luova tila periaatteessa. Mut miten... Jos sulla ois rajattomat resurssit. Sulla on nyt miljardi euroa rahaa ja kaikki aika maailmassa, niin mimmosen projektin sä haluisit tehdä?

Ai vitsi. Toi on hyvä kysymys. Koska siis mullahan on älytön määrä ideoita. Se on heikkous ja vahvuus, että jatkuvasti aivot vetää miljoonaan suuntaan. Et niinkun tällain lavakomiikan maailmassa, niin toki just tämmönen joku stand-up-sooloesitys, mihin kuitenkin sit ottais kaikennäkösiä lisäelementtejä. Vaikka… En mä tiedä, yhtäkkiä sinne tulis joku, pamahtais tanssiesitys, jos se olis komediallisesti perusteltua. Koska miksei? Koska mulla on rajaton budjetti. Ja niinkun et pystyis tottakai niinkun... Mitä mielikuvituksellisimpia asioita tekemään. Oishan se siistiä. Jossain vaikka Finlandia talolla. Mikäs sen parempaa. Mut samalla miettii, et oishan se siistiä vaikka kehittää uudenlainen sitcom Suomeen. Koska Suomessa kuitenkin tämmösiä niinkun jenkkityylisiä sitcomeja tehdään tosi vähän. Niin tota... Jos ois rajattomat resurssit niin palkkais Suomen parhaimmat komedia käsikirjoittajat ja silleen nyt kräkätään tää. “Miten tehdään hauskin mahdollinen suomalainen sitcom?” Niin ois tosi kiinnostava projekti. Miksen mä lähtis jotain leffaa tekemään, komedia leffaa. Koska myös... Musta tuntuu et sillä saralla Suomessa on ihan valtavasti tekemistä vielä. Siis kaikki kunnia komedia leffojen tekijöille, niitä vaan pitäis tehdä paljon enemmän. Toivois että myös niinkun... Ehkä jengi innostuis tekemään komedia elokuvia enemmän. Ehkä myös niitä pitäis mennä katsomaan enemmän, että niitä tehtäis. Että tää on niinkun monisyinen asia. Mut joo, kyllä mulla on ihan hirveesti asioita mitä mä haluaisin kokeilla.

Eli... Toisin sanoen, jos olis rajattomat resurssit niin meillä olis semmonen... Niilon… niinku komedia imperiumi Suomessa. Että meillä olis miljoonaa eri tuotantoa ympäriinsä ja kaikennäköisiä uusia medioita ja...

Suurin piirtein. Totta kai siinä on se, että jokaisessa jutussa missä mä oon mukana, niin mä haluun että mä oon sen verran mukana, että mä voin oikeesti myös kontribuoida siihen. Että niinkun sillä tavalla niinkun... Totta kai tuotantojen määrä on... Aina kun mä tuun tekemään jotain niin se määrä tulee olemaan rajallinen sen takia, että mä haluun että mä pystyn oikeesti antaa sille sen panoksen mitä mä tiedän että mä pystyn. Toki välillä kun on innostuva tyyppi niin tulee välillä lupauduttua liian moneen asiaan, mutta sit sitä karsii vapaa-ajastansa. Toki siitäkin voi… Kuitenkin... Vapaa-ajastakaan ei voi loputtomiin karsia. Toistaiseksi vielä selvinnyt kaikkien prokkisten kanssa, mut huomaa välillä kyllä tulee sitäkin, että tulee lupauduttua vähän liian moneen asiaan.

Että alkaa olla vähän kalenteri liian täynnä.

Mutta se on varmaan... Musta tuntuu, että sekään ei ole mitenkään niinkun kauheen harvinaista.

Niin, eikä se nyt välttämättä kyllä huonokaan asiaa ole. Niinkun tossa puhuttiin, että kun nimenomaan näitä... Ei nyt välttämättä tarvii edes puhua tulovirroista, mutta nimenomaan tämmönen niinkun... Että mihin kaikkialle sitä omaa luovaa energiaa pystyy kanavoimaan, niin kun niitä tarvii tietysti olla. Että sä pystyt nimenomaan kehittymään ja pystyt saamaan enemmän itsevarmuutta ja pystyt tuomaan enemmän itseäsi esille, niin kyllähän se tarviikin olla tosi monikanavaista.

Kyllä. Joo joo. Ja sit mä... Yks myös tämmönen, mikä improsta on jäänyt aina päälle on tää toinen tavallaan kultainen sääntö, tää Joo-asenne tai joo-ja. Eli mä tota... Kyllä mä pyrin sanomaan aina joo asioille. Jos mä vaan suinkin pystyn. Koska kaikkea mitä mä teen, niin musta tuntuu että mä saan siitä aina kuitenkin jotain irti. Ja mä tykkään tehdä asioita. Ja kyllä mä yleensä tuppaan sanoo joo, jos mä vaan millään pystyn lähtemään johonkin juttuun mukaan. Ja tää “joo-ja” tarkottaa vielä sitä, että sit sen lisäksi että mä lähden mukaan niin mä koitan jollain tavalla niinkun rakentaa siihen päälle jotain, tuoda jotain uutta siihen.

Joo… Ja?

Kato, sä opit nopeesti.

Pikku hiljaa. Toi... Mikä... Miks meillä ei oo Turussa omaa komediaklubia?

Mä en tiedä onko meillä Suomessakaan niinkun... aitoa niinkun komediaklubia.

Eiks Helsingissä... Oonks mä ihan väärässä, vai onks siellä joku komediaklubi?

Siis onhan paikkoja, missä esimerkiks siinä nimessä on Comedy Club, vaikka Sam's Comedy Club Apollossa, mutta kyllähän Apollossa tapahtuu paljon muutakin,

Niin.

kun vaan stand-upia. Et niinkun samalla tavalla niinkun meillä... Meillä on vaikka Westside Comedy Club, mikä tarkottaa et meillä on Westside Hotelissa kerran kuussa stand-up-ilta. Mutta sekään ei oo tietenkään pyhitetty juuri stand-upille vaan siellä tapahtuu kaikkee muuta. Niin varmasti semmonen ikävä realiteetti on se, että katsojakuntaa ei oo tarpeeksi, että pelkästään stand-upilla voitais jotain vaikka ravintolaa pyörittää vuoden ympäri. Et musta tuntuu että meillä on... Me ollaan kuitenkin loppujen lopuks sen verran pieni markkina-alue. Et niinkun... Mä en itseasiassa tiedä että missäköhän Euroopassa olis lähin. Lontoossa tottakai on, mutta että… Onko muualla Euroopassa tämmösiä pelkästään komedialle pyhitettyjä vaikka ravintolatiloja tai muita klubeja.

Joo.

Niin se on varmaan se suurin syy. Totta kai niinkun... Suomalaiset on komediakansaa ja me tykätään kuluttaa tosi paljon komediaa. Mä en nää että se olis mahdotonta. Mutta... Mä luulen että… Ihmiset ennen mua on jo tehnyt laskelmia ja todennu että riski on aika iso. Ja voi olla että joku on joskus koettanutkin. Mut ehkä... Se että meillä ei tällä hetkellä ole, niin tarkoittaa että joku on kokeillu ja ei oo saatu toimimaan.

Niin, hyvin todennäköisesti.

Mut ehkä joku päivä. Kyllä mä niinkun ehdottomasti oisin mukana jeesaamassa, jos niinkun joku tämmöstä prokkista haluis lähtee viemään eteenpäin.

Se ois oikeesti... Ois todella siistiä kans saada joku nimenomaan Komedialle pyhitetty. Sillain, et siel ois... Ois just... Lavaa, tai ylipäätään ympäristö semmonen et se tukis nimenomaan komediaa. Et eihän se nyt tarvis olla seitsemän päivää viikossa stand-up-iltoja, vaan, jos saatais... Jollain tavalla semmonen vähän pyhitetympi tila, niin se ois kyllä aika magee. Mut... Ooks sä... Tai se on sun näkemys et... Niinku se... Suurin pullonkaula Suomen stand upissa ja komediassa on nimenomaan se, et meillä ei oo yleisöä?

No... En mä niinkun niinkään suoraan sanois. Ehkä niinku tän klubin perustamisen kautta, mut... Ylipäänsä kyllähän stand up toimii Suomessa. Joskushan on sanottu et suomalainen stand up on paskaa tai ei toimi niin, mun mielestä se nyt on täyttä valetta.

Niin, kyllä se nyt on jo kumottu monta kertaa. Et kyllä Suomessa on hyvää stand upia.

Kyllä. Voi olla että niinku... Totta kai se taso on noussu valtavasti myös vuosien aikana. Mut niinku... Kyllä mä nään, että sillä tavalla asiat on tosi hyvin, tosi hyvin Suomessa. Ja... Nyt kun mä mietin vielä tätä Tämmöstä klubiasiaa, niin ikävä fakta on myös se että Valtaosa suomalaista koomikoista on aika persaukisia. Noin niinku sillä tavalla, että niinku... Monet joita varmasti kiinnostais tämmönen projekti, niin ei oo taloudellisia resursseja myöskään lähteä ees tekee semmosta.

Niin. Tarvisko se välttämättä olla koomikko joka lähtee semmosta tekemään?

No, ei tietenkään. Et niinku tottakai se vaatii kuitenkin sen, musta tuntuu, että siinä on sitten ihmisiä mukana jotka ymmärtää myös sen, että miten se tila rakennettais, jos sä haluut täydellisesti komiikalle rakennetun tilan. Niin... Hyvin paljon suosittelen, että siinä sit olis joku asiantuntija sillä tavalla mukana. Mut eihän rahojen tarvitse tietenkään koomikolta tulla. Mut se on toki sitten, että kuinka moni ihminen jolla olis varaa tämmöseen sijoittaa, niin lähtis sillä tavalla että... “No niin että... Moikka koomikko, sä haluisit klubiin niin tossa on rahat, hoida homma kotiin.”

“Anna mennä. Tee mitä tykkäät.”

Ehkä, mut jos joku siis kuuntelee niin tota... Mun numeron löytää varmasti jostain.

Kyllä mäkin voin jakaa tarvittaessa sit yhteystietoja, jos tuntuu siltä, että on loputon määrä rahaa minkä haluutte uhrata komediaklubille niin let me know.

Eikä sen tarvi olla loputon. Mä luulen että me pärjätään jollain ihan kohtuullisella parin sadan tonnin lahjoituksella.

Itseasiassa tää on ihan hyvä markkinointi. Mä mietin edelleen sitä, että niinku... Miten sä ylipäätään näet Suomen stand upissa, et mikä se on se suurin pullonkaula käytännössä. Et kun meillä on kuitenkin... No esimerkiksi Turussa on just komedia tuotantoja aika paljonkin, ja niissä käy hyvin jengiä, ja ilmeisesti koomikoitakin on ihan hyvin, Niin... Mikä tavallaan estää niinku menemästä vielä isommaksi? Tai mikä estää kokeilemasta just uusia juttuja? Tai... Et onks siin jotain pullonkaulaa?

Mä en ehkä usko että on. Varsinaisesti. Silleen tottakai niinkun... Kasvun kannalta tietenkin on pullonkaula se, että siinä vaiheessa se niinkun... Ihmisten määrä jossain vaiheessa tulee tietenkin. Mut sehän ylipäätänsä, mikään kasvu ei voi olla loputonta. Jossain vaiheessa aina raja tulee vastaan. Mut... En mä niinkun näe silleen... Loppujen lopuksi kuitenkin meillä on aika hyvät mahdollisuudet koomikoilla lähteä tekemään erilaisia juttuja. Totta kai niinkun... Jos haluais tehdä jotain isompaa, vaikka just niinkun... Stand up-koomikot haluais yhdessä tehdä leffan niin se, että mistä se rahoitus tulee? Niin tämmöset asiat. Mut noin niinkun lavakomiikan kautta niin, meillä on aika hyvin mahdollisuuksia... Niinkun myös- No toki se, Yks tämmönen jonkunasteinen pullonkaula aina on se, että Miten niinkun... Miten paljon vaikka vasta-alkaajakoomikot saa lavakokemusta. Kun on kuitenkin rajallinen määrä esimerkiksi klubeja. Ja meillä on... Niitä klubejakaan ei voi perustaa kuitenkaan loputtomasti, jos halutaan että niissä kaikissa on yleisöä. Niin se on esimerkiks semmonen että mitä ite kun aloitti, niin huomas kyllä sen, että keikkoja on tosi vaikea saada.

Joo. Että niinkun... Varsinkin kun koronan jälkeen, niin... Aivan valtava määrä ihmisiä tuli stand upin pariin, mäkin aloitin sillon. Sillon niinkun koronan jälkeen. Niin sielt tuli iso aalto uusia tekijöitä ja kaikille ei vaan oo samaa määrää lava-aikaa, kun sanotaan vaikka että kymmenen vuotta sitten. Kui paljon vasta-alkajakoomikoita on? Esimerkiks jos nyt mietit vaikka Turkua. Niin... Tuleeks uusia koomikoita usein?

Kyl niit tulee, Kyl niit tulee. Mä sanoisin, että Turussa silleen aloittaneita- Vähän aikaa sitten aloittaneita koomikoita on varmaan semmonen joku... Mitäköhän mä sanoisin? 15-20 kappaletta. Et se on niinkun... Eihän se niinkun valtava määrä oo, Mut siihen nähden että muutama vuosi takaperin Turussa aktiivisia koomikoita oli ehkä kolme.

No on se siihen nähden aika paljon.

Siihen nähden se on kasvanut tosi nopeesti nyt. Et me ollaan koitettu ton komediatehtaan porukan kanssa rakentaa skenejä tänne Turkuun kyllä. Just sen takia ollaan myös järjestetty kursseja ja muuta, et saatais uusia tekijöitä. Ja niitä on nyt ruvennut tulemaakin ja mä oon tosi iloinen siitä että... Koska se oli jotenkin hassua silloin kun tänne Turkuun muutti, niin täällä oli niinkun Minä ja Hannu Rantala. Eikä oikeestaan ketään muuta. Hannu oli aloittanut silloin täällä klubien tuottamiseen, mä hyppäsin sit nopeesti siihen messiin. Niin ollaan niinkun... Silloin saatiin hyvin rakennettua. Mut koko ajan siinä oli vähän semmonen, että vitsi kun ois enemmän paikallisia tyyppejä. Mut nyt niitä alkaa oleen.

Siistiä. Eli kaikki kiitos sulle ja Hannulle.

Kyllä.

Että meillä on komediaa Turussa.

Joo. Shoutout Hannulle kyllä. Hyvää duuni oot tehny.

Mahtavaa. Toi on kyllä siis huojentavaa kuulla. Nimenomaan kun Tulee paljon kulutettua stand-uppia ja tulee paljon kulutettua komiikkaa ylipäätään. Niin... Se on siis kiva kuulla että meillä on uusia koomikoita tulossa. Et just kun on noissa... Näissä... Teidän Open Miceissa esimerkiksi käynyt, niin... Siinä ei hirveen helposti saa sitä selville että kuka on jo... Niinkun... Kuka on kova konkari. Kuka on vähän vähemmän ollu lavalla. Sun muuta, niin siinä tulee aika kiva semmonen mixi. Et kenellekään ei tuu tiedäks semmoista leimaa siinä et... “Noniin nyt meillä on täällä lavalla sitten vasta-alkajakoomikko.” Vaan nimenomaan, et... Et... Et sä tiedä, Ketä- Kuka on kukakin oikeestaan. Et jos sä et oo skenessä mukana, niin hirveen vaikee periaattees tietää, että kuka heistä nyt on kokenut ja kuka ei. Mut... Sit toisen kautta se vois olla myös ihan kiva tietää et ketkä on kokeneita. Ja ketkä on uusia. Ni... Oisko sun mielestä paikkaa tämmöselle nimenomaan uusien koomikoiden formaatille?

No siis periaattees joo. Miks ei? Ja niinkun... Toki sitähän tapahtuu että... Niinku mä sanoin, että on esiintymismahdollisuuksia on rajoitetusti. Ni se yks millä uudet koomikot sitä pystyy tätä ongelmaa taklata on se, että ne perustaa ite uusia klubeja. No täällä Turussakin on ollu jotain uusien koomikoiden iltoja. Ja nää uudet tekijät on ite järjestäny johonkin stand-up-illan ja esiintyy siellä. Niin tota... Tottakai niissä ne on sit tavallaan isomman riskin iltoja, sillä tavalla, että sä et, sä et välttämättä tiedä et mitä sä katsojana tuut saamaan. Mutta, sit taas se voi olla ihan tosi hyvä ilta. Et tottakai niinku jos vaikka jossain näissä, kun me järjestetään open mic-iltoja, niin sinne saattaa tulla vaikka ammattikoomikoita treenaamaan uusia juttuja. Niin toki se tuo... Ne tuo semmosen tietynlaisen varmuuden siihen, mut kyl se niinkin on, että kyl... Esimerkiks niinku... Se voi antaa aloittelijalle hauskalla tavalla vääristyneen kuvan. Et jos sä menet johonkin treeniklubille, missä ammattikoomikot treenaa uusia juttuja, ja sit aloitteleva koomikko tekee niinku jonkun parhaan viiden minuutin settinsä mitä se on hionnut sanotaan vaikka kolme vuotta. Ja se saa paljon enemmän naurua, kun se ammattikoomikko. Ja se tuntuu siltä et “olinks mä siis parempi ku toi joku Jukka Lindström, mikä täällä treenas uusia juttuja?” Mut tottakai siis sehän on aivan eri juttu, ku joku koomikko kertoo ihka ensimmäistä kertaa uusia juttuja, versus se, että aloitteleva koomikko kertoo sen tarkkaan hiotun parhaamman pakettiinsa. Et sillä tavalla niinku... Tää pointti ehkä tässä on vaan se, että tämmösillä open mic klubeillakin ni se osaaminen ja kokemustaso ei välttämättä suoraan korreloi sen kanssa, että kuka vetää siinä illassa parhaammat naurut. Toki- Johan se lisää sitä mahdollisuutta tottakai tosi paljon et jos sä oot kokenut koomikko, mut jos sä kerrot melkein pelkästään uusia juttuja, niin siinä on aina se riski et joku niistä ei toimi.

Niin se saattaa olla, et se on paras viisiminuuttinen mitä sä oot ikinä vetänyt, vaikka sä oisit tehnyt sitä jo kymmenen vuotta. Mut voi myös olla, et sä et saa mitään reaktioon millekään.

Niin. Sitä se on. Mut sehän on tässä open mic klubeissa ja treeniklubeissa se siisti juttu myös, et siinä on se tavallaan pieni vaaran tuntu koko ajan siinä illassa. Toki se myös näkyy lippuhinnassa, et yleensä jos sä meet vaikka kaupunginteatterille kattoo, niin siellä ne kertoo niitä vuosia hiottuja juttuja, se näkyy myös lippuhinnassa. Mut sit taas siinä on paljon enemmän volatiliteettia siinä open mic-illassa. Mut se on myös halvempi ja se saattaa olla ihan älyttömän hyvä se ilta.

Niin ja siis toki todella subjektiivista, mutta esimerkiksi mun näkökulmasta niin mä tykkään tosi paljon enemmän näistä open miceista. Et jos nyt ei... Jos ei vielä tullut selväksi, niin mä tykkään siitä että ei tiedä mitä tapahtuu. Ei tiedä mimmosta settiä on tulossa, ei ehkä tunne koomikoita entuudestaan. Niin mun mielestä se on vaan hirveen kiva nimenomaan nähdä se... Nähdä sitä prosessia. Nähdä sitä et okei, sä käyt nyt vaikka tammikuussa kattomassa open micin, ja sit sä näät saman koomikon toukokuussa ja näät et miten esimerkiksi joku juttu on kehittynyt. Ja huomaat sen, et okei tässä oli vähän niinku tämä sama rakenne silloin tammikuussa, mut nyt se kerrottiin ihan eri lailla ja se olikin hauska juttu. Mun mielestä se on siis hirveen mielenkiintoista nähdä nimenomaan myös ihan katsojan roolissa sitä, et miten komiikkaa tehdään.

Joo ja tää on tosi kiva kuulla ja mä myös uskon tähän, et niinku... Tässähän on myös vähän eri koulukuntaa, et jotkut esimerkiksi on sanonut sitä katsojat, et ei oo välttämättä kiva kuulla uudestaan samoja juttuja. Mut aika harvoin ne on niinku tismalleen samoja juttuja, vaan yleensä koomikot jollain tavallaan koittaa vääntää niitä pikkasen paremmiksi. Niin kyllähän se niinku... Koomikot usein myös jännittää sitä, et jos Jos meille vaikka tulee Turkuun koomikko, joka on ollut puoli vuotta sitten, niin sit se on silleen että “Nehän on kuullut valtaosan mun jutuista, et mitä mä nyt teen?”, ja sit mä yleensä rohkaisen silleen et... ne on kuitenkin todennäköisesti parempia ne sun jutut, ne vanhatkin jutut mitä sä kerrot plus yleensä sulla kuitenkin on jotain uutta ees. Plus todennäköisesti yleisö ei oo tismalleen sama joka ikinen kerta. Niin... Kyllähän ne aina on hyviä keikkoja silti.

Niin ja siis tosiaan tälleen yleisön näkökulmasta, niin mun mielestä se on vaan hirveen... Se on hirveen kiva nähdä myös sitä et kun sä saatat muistaa just jonkun premissin jostain jutusta et okei et tässä oli tässä oli nyt tämmönen juttu, mut sit se punchline saattaa olla esimerkiksi ihan erilainen, ku mikä se on ollut viime kerralla. Mun mielestä se on vaan hauskaa. Toki mulla saattaa olla vähän vääristynyt kuva siinä et ku... No, oon komiikan fani. Niin... Voi olla et mä oon ehkä vähän eri mielentilassa liikenteessä ku monet muut, et jos nyt sattuu perjantai-iltana käymään randomilla kattomassa jonkun keikan. Niin... Voi olla, et se näkemys on vähän erilainen mutta...

Toisaalta jos sä oot ihminen joka käy kattomassa randomilla joskus perjantai-illan keikan, niin sit se mahdollisuus, et sä näet niitä samoja koomikoita on paljon pienempi myös.

No sekin on totta.

Ja kyl mä tälleen komedianörttinä, niin mun mielestä se on ihan mahtavaa nähdä et... Vaikka et joku kertoo tismalleen saman jutun, mut kahden sanan paikka on niinku vaihdettu keskenään ja se toimii paljon paremmin se juttu. Niin se on jotenkin tosi siistiä nähdä.

Mä itseasiassa just katsoin YouTubesta toi... Kukas se oli? Oisko ollu Mark Normand?

Joo.

Niin julkas semmosen vähän yli tunnin tavallaan niinku dokkarin siitä, kun hän hio hänen komediaspesiaaliaan. Ja siis se oli ihan äärettömän mielenkiintoinen. Mä olin siis... Mä tapitin sitä reilun tunnin. Ja siin nimenomaan oli semmonen idea et se oli... Oliks se neljä päivää? Ja kymmenen keikkaa? Ja kymmenes keikas tismalleen sama setti, mut sit hän vaan joka setin jälkeen aina kävi pikkusen muuttamassa jotain järjestystä, ja vähän muutti jotain sanamuotoa ja muut vastaavaa. Niin se et kuinka iso vaikutus sillä saattaa oikeesti olla siihen juttuun, niin se oli siis tosi mielenkiintosta kattoa.

Joo ja ihan niinku sekin vaikka, että... Just vaikka, että sul on kaks tismalleen sanasta sanaan- Juttu jotka ei muutu millään tavalla keikkojen välillä, mut sit se et sä vaihdat niiden paikkaa, niin tota saattaa tehdä molemmista huomattavasti paljon paremman.

Tai se, et sä painotat jotain juttuu vähän eri lailla, tai sanot sen eri äänellä, tai eläydyt siihen juttuun enemmän tai muuta, niin siinä on aika paljon kuitenkin nimenomaan tämmöstä pikku näpertämistä. Nimenomaan komiikassa.

Joo, ja kun sitä on… Just tuntuu, että sitä on niinku lähes loputtomasti. Musta tuntuu että, vaikka välillä jonkun oman jutun kanssa tuntuu, että tää nyt on ihan valmis, ja yleensä jos sen hetkeks hylkää, että mä en kerro tätä hetkeen. Sit vaikka puolen vuoden päästä palaa sen pariin uudestaan, niin yhtäkkiä sulla on taas- niinku sä löydät siitä, että ai vitsi tämähän pitäis tehdä tällä tavalla. Että se on, musta tuntuu, että semmonen jatkuva prosessi ylipäätänsä. Sehän niinku stand-upissa ehkä on mun mielestä tosi kiinnostava, moniin muihin taidemuotoihin verrattuna se, että just se, että se elää paljon enemmän. Jos vaikka sä menet kattoo teatteriesityksen monta kertaa putkeen, niin todennäköisesti se ei muutu ihan hirveesti siinä katsojien välissä. Voi olla, että se stand-up esityskään ei muutu, mut yleensä se kuitenkin muuttuu paljon enemmän. Tai vaikka että sä menet kattoo bändin. Okei, siellä voi olla uusia biisejä, mut silti niinku musta tuntuu että stand-upissa se niinku elää… Jos nyt verrataan muihin taidemuotoihin niin paljon enemmän kuin tosi moni muu laji. Toki sit on joku impro mikä ei oo ikinä koskaan ykskään keikka samanlainen. Mut tollee niinku kyllä se tekee mun mielestä stand-upissa tosi kiehtovan kanssa.

Joo. Mimmonen sun prosessi on? Niinku tarkotan sitä että… Mistä sä keksit sun jutut? Onko sulla enemmän tämmöstä observointia, että sä huomaat juttuja mitkä kiinnostaa sua vai tuleeko ne sulle vaan radiolähetyksestä suoraan kuulaan vai niinku mikä?

No kun se vaihtelee. Mulla ei oo semmosta niinku tavallaan… Semmosta sapluunaa, et niinku joka ikinen kerta tismalleen samalla tavalla. Et joskus se on… Tai no okei. Yleensä se on ehkä se että Mä nään, havaitsen jotain asiaa mikä mua huvittaa, ja mä kirjoitan sen saman tien itelleni ylös. Jonnekkin kännykän muistioon. Koitan mahdollisimman tarkkaan, jos mulla on kiire, niin sit vaan nopeesti parilla sanalla. Mut jos on yhtään enempää aikaa, niin yhtään sen, niinku että mikä siinä mua niinku naurattaa. Koitan kuvailla sen havainnon mahdollisimman tarkkaan. Ja sit kun mulla on keikka tulossa mihin mä kirjotan uusia juttuja, niin mä palaan niihin mun havaintoihin. Mä otan mun muistion auki puhelimesta ja sit mä rupeen käymään läpi, että onks täällä joku näistä mun havainnoista mikä nyt mua kiinnostaa. Ja sit mä rupeen avaamaan sitä, mä rupeen tutkii sitä eri näkökulmista. Voi olla että mä rupeen miettii sitä niinku kielellisestä näkökulmasta tai että mä lähden vaikka niinku liiottelemaan sitä tai pienentämään sitä asiaa ja miettii, että onks mulla joku asenne, mitä mä ajattelen tästä asiasta. Ärsyttääkö se mua? Niin, koitan mahdollisimman monesta eri suunnasta tutkii sitä. Ja sit sitä kautta lähtee tekemään siitä jonkun näköistä juttua. Se voi olla myös, että mulle esimerkiksi sattuu joku aito hauska kommelus mun arkielämässä, jolloin mä kirjoitan sen ylös. Tai vähintään niinkun mietin, että okei, nyt tuli outo kohtaaminen. Ja sit mä palaan siihen myöhemmin ja katon, että saanko mä siitä tehtyy jutun. Tai sit jos mä oon menossa yksityiskeikalle, niin jos mä oon vaikka firmakeikalla, niin mä yleensä haastattelen sen firman edustajaa. Kyselen paljon siitä firmasta. Listaan asioita ylös. Ja sit mä rupeen sitä niinku tutkimaan. Että saanko mä tästä rakennettua jotain, Voinko mä liioitella jotain asiaa tässä firmassa tai pienentää sitä. Tai... Mä tutkin niiden nettisivuja, löytyykö sieltä jotain kiinnostavaa. Et… Nyt näin, eri eri polkujahan on tosi paljon. Kyllä mä uskon, että mä periaatteessa pystyn aiheesta kun aiheesta kirjoittamaan. Et sen ei tarvii olla sitä, et se tulee just radiolähetyksenä tai se on, se on joku havainto. Mutta yleensä tottakai se, että jos se on joku asia, mihin- Mikä niinku kiinnittää mun huomion Arkitodellisuudessa, niin se on kaikista eniten semmonen, semmonen asia ehkä mikä myös aidosti mua sytyttää. Ja mistä mä haluan kirjoittaa.

Eli pääasiassa, nimenomaan tämmöstä niinku observointia. Ja sit se siitä muuttuu enemmän, niinku, kirjoittamiseksi.

Joo. Joo. Mulla on joskus ollut jotain ajatuksia sille, että mä haluan nyt tehdä tästä aiheesta. Mut se on, se on paljon harvinaisempia. Yleensä se silti lähtee ehkä jostain havainnosta.

Mm. Minkä verran sä Käytät tommosia ajankohtaisia aiheita? Että esimerkiksi vaikka uutisia?

Jonkun verran. Uusia juttuja- illossa ehkä vähän enemmän, koska sinne haluaa muutenkin tuodaan uutta. Niin yleensä ne on myös todistetusti uusia, kun ne liittyy jollain tavalla päivän polttaviin asioihin. Siinä on toki se vaara sitten, että kun meillä on esimerkiksi näitä uutissatiireja, jotain Kovaa viikon iltaa, niin sit se todennäköisyys, että kirjoittaa samanlaisen jutun, kun semmonen mikä tulee sit Ttelkkarissa, niin on kuitenkin aika iso. Ja mulle on joskus käynytkin sitä, kun oon koettanut kirjoittaa jostain ajankohtaisesta jutusta, niin sit… Siit niinkun… Se jonkun verran itellä ainakin vaikuttaa siihen, että ei välttämättä jaksa kirjoittaa niin paljoa ajankohtaisista asioista. Ne tekee kuitenkin siellä niin hyvää duunia siinä. Sketseissä sit tottakai tulee kirjoitettua jonkun verran. Joka kesähän meillä, kun me kirjoitetaan näitä meidän teatterikomedioita, niin sit jollain tavalla jotain ajankohtaistahan iissä aina on. Ja sit siin vaan pitää löytää se, niinkun kulma. Että, mikä tässä on niinkun se juttu, mitä- Mistä Näkökulmasta tätä ei ole vielä käsitelty. Se on ehkä se suunta siinä. Sit tietysti näissä ajankohtaisaiheissa on se, että ne myös kuluu nopeammin ohi. Tai niinku…

Niin. Niin. Ne ei oo ajankohtaisia enää kauhean kauaa.

Toki se on myös siitä hyvä, että ne pakottaa myös uudistumaan. Että koomikot kun tekee ajankohtaisia juttuja, niin ne myös uudistuu tosi kovaa tahtia. Mikä on tosi hyvä. Että niinkun. Nää on näitä niinku… Tavallaan valintoja siellä vaakakupissa. Että tällä hetkellä mä en tee paljon ajankohtaisia juttuja, mut kyllä mulla aina niinku satunnaisesti sinne settiin niitä tulee. Jos on joku semmonen, että hei, tästä mä haluun. Ja sit mä huomaan, että tota muilla koomikoilla Ei oo tästä. Esimerkiks mulla oli pitkään niinku yks niinku tähän Peukku-huumeeseen liittyvä juttu. Musta tuntuu, että niinku joka toisella koomikolla oli, oli joku peukkuläppä. Mut se, se minkä mä olin keksinyt oli mun mielestä niinku tosi, Tosi silleen originaali. Mä en ollu kuullu kellään muulla sitä tismalleen samaa versiota siitä jutusta, nii mä tykkäsin pitkään kertoo sitä. Kyl mä satunnaisesti edelleen kerron, mut peukkukin alkaa olla vähän semmonen juttu, että ei siitä ihmiset enää oikein puhu.

Niin. Ja se ehkä ei oo enää ihan niin ajankohtainen.

Niin.

Niin. Mun mielestä siis paras peukkuläppä mitä tuli, oli ABC:n mainoskampanja. Peukkuenergiaa.

Se oli, se oli kyllä. Se oli kyllä hyvä.

Siis. Aivan loistavaa komediakirjoittamista ABClta mun mielestä. Jos ABC-edustajat haluu lavalle, niin varmaan sekin onnistuu.

Joo, ja siis. kyllähän noissa niinku mainostoimistoissa ja copyrightereissä on paljon tosi hyviä. hyviä komedian taitajia. Kyllä. Että tietenkin niinku, se on tosi, niinku, spesifi aihealue millä ne operoi. Mutta luovuuttahan sekin on.

Mut sen on itseasiassa huomannut kyllä, että nimenomaan tuommosta huumoria kyllä pyritään- Tai on, on tullu mainoksia paljon enemmän. Että Mulla- No ihan siis ensimmäisenä tuli mieleen siis Lidlin mainokset, mitä näkee. Niin. Niis on ihan oikeesti hauskoja juttuja. Mikä on mun mielestä aika… Siis mä en tykkää mainoksista. Niin, mun mielestä se on jopa erikoista huomata, että mä nauran mainokselle. Niin. Se… Sekin on aika mielenkiintoinen kehitys kyllä.

On on on. Mut mä uskon että se on… Niin sen pitääkin olla. Että niinku mainoksissa käytetään huumoria. Koska silloin ne jää mieleen.

Mm.

Tai ylipäätään se mainokseen pitää jäädä mieleen. Se voi olla myös tosi ärsyttävä. Se voi olla niinku myös se näkökulma. Mut kyllä jos miettii, niinku omalla kohdalla jotain vanhoja mainoksia, jotka on jäänyt mieleen, niin Ne on yleensä kaikki jollain tavalla humoristisia. Niinku vaikka onks se tää… Se on joku kahvimainos. Onko se… Onko se Costa Rica, missä nää poliisit pysäyttää tän, tota, jonkun tyypin ratsiaan, ja sitten ne pistää sen toistamaan sen “vannon kautta kiven ja kannon, jos sanani mä syön, niin mörökölli minut vieköön”. Ja sit, kun se toistaa sen, niin ne päästää sen vapaaks. Ihan Ihan älyttömän hauska ajatus mainokselle.

Niin, eiks- Tuli tosta kahvimainoksesta mieleen, eiks Saludolla ollu tää “älä puhu paskaa, tää on hyvää”.

Joo, tais olla joo.

Kaiken näkösiä tämmösiä, vähän erilaisia kulmia. Siis, luovaa työtä siinä missä kaikki muukin.

Joo. Mut ne jää mieleen, kun ne on hauskoja.

Niin. Onks siinä saumaa, niinkun, komediatuottajille, koomikoille, nimenomaan tämmönen niinku… No ei nyt välttämättä mainosten tuottaminen, mutta markkinoinnissa komedian hyödyntäminen? Onks- Onks se semmonen yks niistä- Yks niistä puroista?

On, on varmasti. Kyl- Kyl mä luulen. Mä en tiedä että kuinka paljon, niinkun, mun koomikkotuttuja on mainostoimistoissa. Että ei silleen ainakaan oo paljoa tullut puheeksi. Näyttelijöinähän, niinkun, jos kattoo vaikka TV-mainoksia, niin musta tuntuu että joka toisessa on joku niinku koomikkotuttu kyllä, että koomikot pyörii niissä.

Joo.

Niissä aika paljon. Ja tota… Kyllä niitä varmasti kirjoittamisessakin on. Sit se on toki, että kuinka moni koomikko päätyy niihin, niin varmasti ois potentiaalia kyllä. Kyllä. Ja jos joku kuulija haluaa nyt hyvän mainoskirjoittaa niin… Jälleen kerran voi soitella ja ei tarvii ees sitä kahtasataa tonnia, että voidaan puhuu muistakin summista.

Niin, et ihan satkukin riittää.

Mm.

100 000 euroa siis.

Kyllä, kyllä, joo, nimenomaan. Nimenomaan näin. Mut joo. Kyllä varmasti sielläkin potentiaalia on. Ja samoin kun jos miettii vaikka somessa nää kaupalliset yhteistyöt, niin varmaan niinku niistäkin koomikot varmasti sais vielä paljon hauskempia ja toimivampia.

Mm.

En sano et kaikki. Ja siis on monia koomikoita, jotka ei tykkää somea käyttää ollenkaan. Sehän on monelle myös semmonen mörkö. Mä oon itekin tosi huono käyttää somea tällä hetkellä. Mä koitan jotenkin tsempata siinä koko aika. Mutta tota… Se on semmonen, et se on vähän kuitenkin oma taiteen lajinsa.

Niinhän se on.

Et niinku et se vaatii- Se vaatii erilaisia lihaksia jollain tavalla. Totta kai siis hauska on aina hauskaa. Mut noin niinku periaatteessa, niin tota, sielläkin musta tuntuu, et monella koomikolla varmasti olisi enemmänkin annettavaa vielä.

Ja mä en tiedä… Siis taas kerran mulla on vähän vinoutunut näkemys tähän, et mikä se somen rooli ehkä nykyään on, et, kun musta tuntuu nimenomaan et some on menny hirveen… No kaupallinen on ehkä väärä sana, mut niinku tosi kontrolloiduksi tietyllä tavalla. Et se on niinku, se on jopa vähän ylikuratoituu se sisältö mitä siellä tulee nimenomaan algoritmien toimesta, niin… No esimerkiksi mähän oon poistunut someista kokonaan. Et mulla on nyt tietysti podcastille omat somet, mut mulla ei mitään henkilökohtaisia someja enää, en sellaa Instagramia tai mitään muutakaan, niin… Se, et kuinka vaikuttavaa tommonen somemarkkinointi on, niin, en en tiiä. Kaupalliset yhteistyöt varmasti joo, mut… Koomikoilla ois varmasti tosi paljon annettavaa nimenomaan kaupallisissa yhteistyössä, mut… Kuinka paljon niissä vaikuttaa sit se, et… Et ku sä teet yritykselle periaatteessa mainosta, niin sielt tulee. varmasti jonkunmoiset raamit, et missä sun täytyy pysyä. Niin kuinka.. Kuinka paljon se syö sitä luovuutta? No siis, totta kai se voi syödä. Mä ajattelen se ehkä sitä kautta kyllä että raamit enemmän niinku tehostaa luovutta. Ainakin mulla. Et jos mulla on- Jos mä asetan itelle niinku- Jos vaikka käyttää vertauskuvana taulun tekemistä, niin on paljon helpompi maalata taulu, kun sanotaan että “Maala mulle tämmönen taulu”, kun sanoo et “Maalaa taulu ihan mistä tahansa”. Niin, kyllä mä niinku nään että… Totta kai taiteellisesta näkökulmasta monelle koomikolle se voi olla semmonen, et… Se ei välttämättä oo haastavaa, mut se että haluuko tehdä semmosta, missä niinku joku muu sanoo sulle mitä sä voit tehdä. Stand up on niin vapaa taiteen laji. Et siinä on sääntöjä on kuitenkin huomattavasti vähemmän. Kenttä on paljon avoimempi. Niin sitten… Sitten tottakai tämmöset asiat vaikuttaa. Mut samalla esimerkiksi jos koomikot tekee firmakeikkoja, niin kyllä sieltäkin saattaa tulla jotain vaatimuksia. Että vaikka että “Älä puhu tästä asiasta”. Et niinku… Yleensä aika harvoin, ja yleensä ne on semmosia saattaa olla itsestäänselvyyksiä. Niinku just et vaikka että “Älä kerro mitään rasistisia juttuja”. Silleen, no en mä ois muutenkaan kertonut, mutta… Mutta ne on toki hyvä sanoa ääneen. Musta tuntuu et koomikot… En muista että koskaan olis viimeks nähnyt stand up koomikon Suomessa, joka ois kertonut ees mitään rasistisia juttuja. Mutta se ajatus on vaan se, että ne on enemmän semmosia vastuuvapaus lausekkeita. Että sanottiin sitten varmuuden vuoksi, niinku että ei kannata näitä tai että älä puhun näistä asioista -tyyppisiä. Joo.

-tyyppisiä. Mut kyllä siis, sieltä saattaa tulla välillä jotain… Jotain vaikka, että jos on firmassa ollut vaikka joku julkinen kohu, niin että sitä ei esimerkiksi mainita. Ja sit ymmärrän toki tosi hyvin sen. Ja sit niinkun.. Siinä kuitenkin on Itse palveluntarjoajan ammatissa, niin totta kai sit niitä, niinku, kuunnellaan ja se show rakennetaan näiden toivomusten ympärille.

Tosta saadaan itse asiassa hyvä aasinsilta taas kerran. Tää perinteinen “Ärrr, mitään ei saa enää sanoa” -keskustelu. Mitä mieltä?

Joo. Tämähän on klassikkoaihe aina komiikasta puhuttaessa. Niin, no, mä uskon siihen, että esimerkiksi mistä tahansa kyllä Voi tehdä komiikkaa. Mä en usko, että on olemassa aihetta, mistä ei vois tehdä. Mut enemmän mä mietin sitä, että kannattaako. Se on se hyvä kysymys. Kyllä mä aina välillä ite mietin, että onko mulla oikeesti johonkin aiheeseen, niinku, sanottavaa. Että kannattaako mun nyt. Avata tästä aiheesta suutani Todennäköisesti ei. Ja varsinkin, jos ei oo omakohtaista kokemusta siitä. Sit se on paljon helpompaa, jos Se asia on semmonen mikä koskettaa jotenkin henkilökohtaisella tasolla itteensä. Että... Ja tietysti Mun mielestä jos joka… Vaikka stand up juttu käsittelee vaikeeta aihetta, niin jos se on aidosti mietitty tarkkaan, et mitä sä sillä haluut sanoa, se on tarpeeks oivaltava ja tarpeeks hauska, niin siinä kohtaa mä väitän, että käytännössä mikä tahansa asia menee läpi. Ei tietenkään ihan kaikille. Katsojat on yksilöllisiä. Mutta noin niinkuin yleisellä tasolla, niin musta tuntuu että . Kyl jos juttu on aidosti hyvä ja oivaltava, niin kyl se naurattaa.

Siis mun mielestä tos on äärimmäisen hyvä sanavalinta, nimenomaan toi “oivaltava”. Että just esimerkiksi… Jenkki standupissa näkee aika paljon nimenomaan tämmösiä edgy -aiheita. Tosi mustaa huumoria. Mut, sit siellä on myös paljon ihan vaan tämmöstä siis rasistista paskaa. Niinkun missä ei oikeesti oo mitään uutta. Ei oo mitään hyvää näkökulmaa, ei mitään. Edes yritetä tehä mitään muuta, kun vaan pilkata. Niin, semmosta mä en toivo suomeen. Mut… Ehkä tommosta Must- No ei, musta huumori on ehkä vähän tylsä sana kanssa…

Niin, sekin on Englannin kielessähän kanssa aikasemmin on ollut… Onks se niinku “black” vai “dark humor” Mut nykään puhutaan Blue huumorista. Niinku sinisestä huumorista. Mikä tarkottaa tavallaan samaa asiaa, että käsitellään etenkin tabu aiheita, jollain tavalla vaikeita aiheita. jollain tavalla vaikeita aiheita. Kyllä mä uskon, ja sille on tilausta. Meillä on valtava määrä ihmisiä joilla on hyvinkin, sanotaanko “sairas” huumorintaju Ilman että kuitenkaan aidosti esimerkiks vihaa jotain vähemmistöä tai mitä tahansa muuta. Tai niinku vaikka joku. Eero Corso, joka on siis aivan loistava tämmösen niinku… Tekee hyvin synkistä aiheista juttuja. Niin, kyllä niille jutuille nauraa, vaikka ei olis millään tavalla samaa mieltä näiden asioiden kanssa. Niin varmasti… Tää on just tää, niin kuin puhuttiin tästä oivaltavuudesta, että just esimerkiks Jenkeissä ja varmasti muuallakin maailmassa, niin tää että jotkut ajattelee, et se riittää että sä oot shokeeraava. Sä oot koomikko, Sä herätät tunteita, kun sä sanot jotain loukkaavia asioita. Mutta kun se ei oo hauskaa. Ja stand upissa sun tarkoituksena on naurattaa yleisöä. Se on loppujenlopuks ainoa, millä on väliä. Et saatko sä ihmiset nauramaan. Jos sä saat ihmiset vaikka loukkaantumaan, sä satutat ihmisiä sun sanoilla, niin sillon sä et naurata niitä. Sillon sä et oo stand up koomikko. Mun mielestä.

Ja silloin sä et tee komiikkaa.

Mm.

Toi on siis… Toi ‘oivaltavuus’ on ehkä nimenomaan se sana, mikä siinä pitäiskin olla. Et siis, mun mielestä tää keskustelu, et mitään ei saa sanoa ja et stand up on kuollu sen takia, kun sitä rajataan niin paljon ja muuta vastaavaa… No en tiedä kuka sitä Suomessa ees nyt lähtis rajaamaan, mut nimenomaan kun tuntuu siltä, et tommonen, siis, oivaltava sininen huumori Sekin on aika pienessä roolissa edelleen. Et kyllä just esimerkiksi teidän klubeissa on muutamia tämmösiä ollu, missä on itekin ollu silleen, että “Jaaha, jaa, okei.” Mut semmosta niinkun… Niin siis en tarkoittanut sillain loukkaavalla, vaan nimenomaan semmonen et “Okei. You went there”. Mut tota… Miten sä aattelet, Onks se tulos takas vai et vai onks se menossa pois, onks se lisääntymää päin, onks se vähentymää päin?

No mä en oo ehkä sillä tavalla havainnu trendejä. Musta tuntuu et se on aina ollu niin kauan kun mä oon tehny ja kattonu, niin ollu tavallaan pieni osa sitä laajempaa komediaskaalaa. Se riippuu ehkä enemmän siitä, että sattuuko tulee skeneen semmosia tyyppejä, jotka on tosi hyviä siinä. Ja tästäkin just, että Varsinkin tämmössä niinkun uusien juttujen illassa. Tämmöset synkät jutut on vielä riskaabelempia, koska jos sä kerrot jutun, jossa käsitellän vaikka tabu-aihetta, niin jos se ei se toimi, niin siis sehän on ihan kamalaa. Mut tota se kuuluu… Se kuuluu siihen hommaan. Ja tottakai ton tyyppisiä juttuja on vielä vaikeempi kirjoittaa. Se lisää oman haastekerroksen… Haastekerroksen siihen lajiin. Mut kyllä niitä on ja niitä tulee lisää Ja samalla tavalla kun muidenkin tyylilajien tekijöitä. Mut se on vaan, kun se on pienempi osa, niin se elää vähän niinkun omaa elämänsä siellä niinkun stand up skenen sisällä. Kyllä meillä on tullut hyviä uusia myöskin tän tyyppisen huumorin tekijöitä. Ja sit siinä on myös kiinnostavaa esimerkiksi se, että vaikka sä voisit olla hyvä kirjoittamaan tommosia synkkiä juttuja, niin esimerkiksi kaikkien lavaolemukseen ne ei sovi.

Mm.

Esimerkiksi mä oon joskus koettanut kirjoittaa, koska mä tykkään ite myös tabu aiheista, mun mielestä on virkistävää nauraa jollekin vaikeille aiheille. Mut. Jotenkin mä oon huomannut omalla kohdallani että jos mä koetan ite kertoa niitä juttuja, niin ne ei vaan niinkun toimi. Vaikka ne ois periaatteessa ihan hyvin kirjoitettuja vitsejä, niin jotenkin mun lavaolemus on semmonen että ei Ton näköinen ja oloinen tyyppi… Se ei oo uskottavaa että se kertoo näitä.

Niin, se ei vaan mätsää.

Jep.

Joo. Kuinka paljon Suomen komediaskenessä on periaatteessa tämmösen perinteisen lavakomiikan ulkopuolella toimivia komikoita? Et jos ei puhuta just vaikka stand-upista tai improsta, et jos mietitään somea ja mietitään telkkaria sun muuta tämmöstä, niin kuinka paljon Suomessa on koomikoita tai ylipäätänsä niinkun komedian taitajia?

On meillä siis tosi paljon. Siis onhan… Jos lähtee miettimään, niin meillähän on myös taidelajeja, mitkä ei oo todellakaan valtavirrassa. Mut ihan selkeesti lasketaan komedian piiriin. Vaikka Klovneria on semmonen, et meillä on todella taitavia tämmösiä, jos puhutaan vaikka tämmösestä nykyteatteri Klovneriasta, niin tosi taitavia tekijöitä. Hillittömän hauskoja. Ja jotkut niistä toki esiintyy ihan niinkun isollakin lavalla, vaikka kaupunginteatterista. Vaikka tää Red Nose Company. En tiedä ootko kuullu?

En oo kuullu.

Mut tekee siis… Ne on klovneja, tekee esimerkiks modernisoituja versioita esimerkiks jostain Aleksis Kiven teoksista tai muuta. Niinkun tän tyyppisiä tekijöitä meillä liikkuu täällä vähän niinkun komedia tietoisuuden rajamailla. Mitkä mun mielestä ansaitsisi ehdottomasti tulla nostettua vielä isommaks. Mut niillä on kyllä omat yleisöissä, ja jengi käy kattomassa. Et kyllä meillä niinkun… Ja sama on kaikki vaikka näyttelijät, jotka tekee hauskoja monologiesityksiä. Mitkä välttämättä ei ole standuppia, mut silti niinkun liittyy jollain tavalla huumoriin. Et kyllä meillä niinkun- Ja etenkin kahden hengen komediaesityksiä, niitähän on vaikka kuinka. Niin kyllä meillä tekijöitä on.

Ja eiks tää… Sä sanoit aikaisemmin manzaista, niin eiks se oo toi… Kukas se on, kun sen Suomeen nyt on periaatteessa tuonut.

Se on tää Gen Takagi.

Joo, tää Porilainen. Porilaisjapanilainen, Japanilaisporilainen.

Joo.

Mä oon joskus somessa törmänny siihen, niin… Onks… Mun mielestä se vaikuttaa siltä, et se vois olla Suomessa aika toimiva konsepti?

Joo ihan varmasti. Ja onkin. Ja mun mielestä Gen on jossain yhteyksissä Tuolla somessansa esimerkiksi verrannut, jos on meillä vaikka jossain gaalassa kaks juontajaa, jotka hettää läppää. Tosi yleistä suomalaisissa vaikka palkintogaaloissa. Niin siis, sehän on käytännössä jo hyvin niinkun manzaita. Että mitään syytä ei ole, että se ei toimis. Et niinkun tietty siinä osalle saattaa olla se, et kun sillä on tämmönen eksoottinen nimi, tällä esitysmuodolla, niin se saattaa monelle olla semmonen… Se herättää tiettyjä ennakkoajatuksia tai -odotuksia sitä lajia kohtaan. Mut periaatteessa siis kahden hengen komediestyksiä meillä on aina ollut. Niin, mun mielestä manzaille on ihan ehdottomasti myös tilausta Suomessa.

Niin, ehkä enemmän markkinointikysymys vaan.

Niin kyllä. Ja kyllä se sieltä mun mielestä tulee. Ja meillähän tosiaan Labra-klubilla on ollut ja tulee olemaan lisääkin. Ja kyllä mä näen, että siinä on lisää potentiaalia. Ja hyvin paljon myös väitän että stand-upin rinnalla, koska ne on niin samanlaiset kuitenkin loppujen lopuksi lajeina. Että esimerkiksi samoissa illoissa miksei olisi stand-uppia ja manzaita.

Niin. Niin. Mites roastit? Ja ylipäätään roastikomiikka?

Se on- Mä tykkään itse hirveesti. Sitähän on ollut nyt vähemmän. Jossain vaiheessa ne oli enemmän suosittuja. Ehkä musta tuntuu että niissäkin nyt, kun tää meidän keskustelukulttuuri ja muu on mennyt tiedostavammaksi, niin se, että musta tuntuu että yksi syy minkä takia niitä ei myöskään tehdä niin paljon on se, että aikaisemmin siellä on ehkä päässyt läpi myös jutuilla mitkä ei ole aidosti ollut ihan kauheen hauskoja. Ja enemmän on menty sillä niinkun shokeraus linjalla. Kyl mä uskon että- Ja onhan niitä edelleen. Siis kyllähän roasteja tehdään Suomessa. Ja myös on tullut- Nää on aivan ihania, mä tykkään näistä roast battleista. Onks tuttu konsepti?

En oo perehtynyt.

Joo. Esimerkiksi Suomessa on järjestetty tämmösiä, toki isosta maailmasta tänne tuotuja. Mutta vaikka esimerkiksi on kaks stand up koomikkoa, jotka on paritettu. Ovat etukäteen sovittu, että te ootte nyt roast battlessa vastakkain. Ne tapaa jossain, juttelee, vähän kertoo itsestään lisätietoja… Et molemmat kirjoittaa toisistaan. Läjän roasteja. Ja sitten vuorotellen roastaa toisiaan yleisön edessä lavalla. Ja näitä on järjestetty ihan kilpailumuodossakin Suomessa.

Okei.

Ihan todella hauska konsepti. Et tota, kyllä tämmöset roast battlet niin mä uskon että niissä on vielä valtavasti kasvuvaraa. Tietty koomikolle siinä on se, että nekin kuitenkin vie- Ainahan huumorikirjoittaminen vie oman aikaansa ja se vaatii paljon työtä, niin sit tämmönen et sulla on yks pari. Te otatte jossain joskus tän battlen, niin sit sen jälkeen ne vitsit oli siinä. Et sä et voi…

Niin. Niin on kertakäyttöisiä.

Niitä on tosi vaikea mennä jokin klubille silleen “Kuvitelkaa, että tässä nyt ois tämmönen tyyppi, ja mä kerron siitä vähän taustatietoa; se on tän näkönen. Ja nyt mä kerron siitä”. Niin se on vaikeempaa. Mut mun mielestä se on tosi kiinnostava laji ja itekin haluaisin joskus uudestaan koettaa. Mä oon kerran yhteen roast battleen osallistunut. Ja tota… Se oli hauskaa. Ja nyt kyllä mä mielelläni uudestaan niihinkin hommiin palaan.

Joo mä luulen, että Suomessa tommonen roastaaminen vois olla aika toimivaa oikeesti. Koska just someja kun selailee, niin julkisuuden hahmoja roastataan koko ajan. Et siis… No esimerkiksi vaikka nyt nää… Mikä tää oli tää uutis satiiriohjelma?

Kova viikon ilta.

Kova viikon ilta. Niin, siinähän on nimenomaan tosi paljon esimerkiksi vaikka poliitikkojen suuntaan tämmöstä niinku roast-komiikkaa ja vähän loukkaavaa komiikkaa. Ja niin, kyllä mä luulen että silläkin varmaan ois tilausta tosi paljon.

Ihan varmasti. Ihan varmasti. Ja sit toki, no crowd workhan on oma maailmansa vielä stand upissa. Tää niinku yleisölle juttelu. Missä on esimerkiksi… Meillä on näitä niinku- Joku Jussi Simolahan on nyt tosi tosi kovassa nosteessa, ihan pinnalla ja tosi paljon harrastaa sitä, että se juttelee yleisön kanssa. Ja yleensä vähän roastaa niitä. Niin tota… Sekin on just tämmönen yks tyylilaji tässä, tapa tehdä sitä komiikkaa. Toki siinä on se, että monet suomalaisista katsojistahan myös vähän pelkää tätä osallistavaa elementtiä. Sen esimerkiksi omilla klubeilla huomaa siitä, tosi vaikeeta saada yleisöä eturiviin. Että eturivi jää melkein aina tyhjäksi. Vaikka nehän on siis parhaimmat paikat. Koska ihmiset pelkää että niitä- Ne on nähnyt somessa klippejä, missä koomikko roastaa sitä yleisöä. Ja sit kuitenkin meidän järjestämissä illoissa, niin, ei siellä kyllä kauheesti yleisölle vittuilla. Se on semmoista lämminhenkistä jutustelua yleensä. Ja aika harvoin ylipäätänsä jututetaan. Ja esimerkiksi mä oon ite klubilla silleen, että mä oon vaikka illan MC ja mä saatan jututtaa yleisöä, niin mä saatan esimerkiksi tehdä silleen, etten mä juttele eturiville ollenkaan. Koska mä nyt tavallaan palkitsen, vaikka enhän mä niinku ketään siellä oo roastamassa. Mä en nyt oo muutenkaan semmonen, niinku kiusaaja-koomikko. Mutta tota, kyllä meillä se on ollu hyvin semmosta, et tunnelma on ollu tosi lämmin. Ja ihmiset ehkä vähän turhaan pelkää sitä, että niitä nyt osallistetaan tässä esityksessä. Ja kuitenkin mulle pääsääntöisesti tekijänä stand up on sitä, että koomikko miettii etukäteen hauskoja juttuja ja kertoo ne yleisölle. Silleen, että siinä ei tarvi olla sitä koko Osallistavaa elementtiä. Kyllä mä välillä tykkään tehä sitä ite, mut niinku… Mun mielestä- kaikki kunnia niille jotka tykkää siis tehä sitä, en mä sano et se on mitenkään huonompi tai parempi tapa. Se on vaan erilainen tapa tehdä komiikkaa. Mut ehkä se, että koitan tässä vaan hälventää myös ihmisten pelkoja siitä, et ei stand up klubeille tarvii tulla silleen… Tai ei tarvii pelätä sitä, et sä tuut sinne vaan kiusattavaksi.

Joo. Joo se on ollu just noissa komedian illoissa kyllä… Siis, se on ollu jo ihan omaa koomiikkaa, tai omaa komiikkaa kun kattoo kun ihmiset tulee sinne ja haetaan paikkoja, haetaan vähän juotavaa sun muuta vastaavaa. Sitten kun se eturivi on tyhjä ja kaikki muut penkit on menny, niin sieltä käydään yksitellen napsimassa ne eturivin tuolit pois. Silleen, et siihen jää joku 4-5 tuolia siihen eturiviin. Ja sit viedään sinne huoneen seinille. Niin, mä luulen et siinäkin on varmaan tää suomalainen häpeäkulttuuri. Siis nimenomaan se, et ei haluta olla in the spotlight millään tavalla. Se on uskomatonta, et ihmiset on valmiita jopa maksamaan siitä, että ne saa huonommat paikat. Niin, Teillä on tää VIP-paikat.

Joo kyllä. Kyllä me myydään johonkin meidän iltoihin VIP paikkoja, et varmistaa paikan takarivissä.

Joo.

Se on niinku… Siis ihmiset menee suurin piirtein jos on tilassa vaikka tolppa, niin ne menee sen tolpan taakse mieluummin kun eturiviin. Vaik niinku ei missään muualla maailmassa tapahdu tämmöstä.

Niin. Mun mielestä- Siis sitähän vois miettiä ihan tismalleen samalla tavalla, ku vaikka sitä et sä oot musiikkikeikalla. Niinku, kyllähän bändit yleensä osallistaa yleisöä jollain tasolla. Et huudatetaan tai taputetaan tai jotain vastaavaa. Ei sielläkään ihmiset nyt pahalla katos sitä jos sä huudat. Tai jos sä niinku osallistut siihen showhun. Sillä tavalla kun sulta oletetaankin et sä osallistut siihen. Niin, en mä tiedä miksi komedia ois millään tavalla erilaista. Kai se pelottaa sit ihmisiä et jos toi roastaa mua. Jos se huomaa, et mulla on tämmöset hassut ruudulliset housut, niin sit se tekee musta naurunnalaisen. En mä tiedä mikä siinä mahtaa olla taustalla.

No mut siis varmaan tota. Ja kyllä mä ymmärrän sen, ymmärrän tosi hyvinkin sen huolen siitä et jos menee iltaa ja haluaa vaan niinku nauraa rauhassa jutuille ja sit sulle ruvetaa aukoa päätä. Ja muut katsojat nauraa sulle. Niin osaa varmasti se jännittää, mut ehkä just se että sitä ei oikeesti ihan kauheesti tehdä. Mun mielestä.

Mites sit toiseen suuntaan? Mä en tiedä mikä sillä on suomenkielinen vastine, mut “heckler”.

Kyllä. No siis ehkä huutelijoista puhutaan vaan.

Niin, huutelijoista. Miten sä niitten kanssa dealaat?

Mä yleensä pärjään tosi hyvin. Mulle jostain syystä huudellaan myös tosi vähän ehkä niinku verrattuna… No siis ylipäätänsä Suomessa Meillä on tosi hyvään suuntaan mennyt se, et ei, esityksiä häiritään tosi harvoin. Et niinku, ehkä semmosilla, jos katsoja tietää että toi tyyppi juttelee paljon yleisön kanssa, niin silloin sitä saattaa tapahtua enemmän. Mut kyllä niinku meillä yleisöt muutenkin on niinku aika hyvin. käyttäytyviä. Toki joku saattaa joskus olla vähän liian humalassa ja innostua liikaa. Mut nekin mä nään se sillä tavalla, että nää tyypit haluu auttaa. Ne haluaa olla mukana esitystä. Ei siinä oo mitään semmosta pahantahtoista. Tosi harvoin on tullut vastaan, et nyt joku haluis kiusaamalla häiritä sitä esitystä. Mut kyllä, kyllä mullekin siis jonkun verran aina välillä tulee huutelijoita vastaan. Mut yleensä, niinkun, kyllähän niihin aina jotain hauskaa pystyy vastaamaan. Mä oon kuitenkin koomikko, niin kyllä mulla nyt pitääkin olla se taito. Jollain tavalla pystyy reagoimaan siihen. Mut ei se silti oo toivottavaa. Kyllä me yleensä niinku illossa ohjeistetaan myös siihen katsojat; älkää huudelko esiintyjille.

Joo. Koska vaikka mullakin sattus olla hauska kuitti siihen huutaukseen, jotenkin vastata siihen, niin se saattaa samalla kuitenkin se huuto pilata ihan totaalisesti jonkun tosi hyvän jutun jota mä olin kertomassa. Että ei se oo sen arvosta. Ja niinku kaikki katsojathan vaan menettää siinä loppujen lopuksi. Niin. Ei ne nyt kuitenkaan.. Jos Meet kattomaan stand uppia. Niin et sä sitä yleisöä mene kattomaan. Että ei siellä yleisössä oo hyvin suurella todennäköisyydellä siellä ei oo ketään hauskempaa, kun nää ketkä on lavalla.

Joo. Että toki yleisössä saattaa olla tosi hyviä koomikoita. Mut ne vielä harvemmin huutelee.

Niin. Mä luulen että ne hyvät koomikot kyllä osaa ehkä antaa sen tilan. Mä luulen että hyvät koomikot ei kauheesti oo niinku näitä huutelijaporukkaa.

Näin se on. Näin se on. Mut joo. Kyllä mä ajattelen, että siinä on hyvä ajatus taustalla. Mut just se, että ihmiset ei aina vaan välttämättä tajuu, että se ei välttämättä kuulu siihen lajiin. Myöskin sitä kautta just, että ne on nähnyt somessa sitä, että siellä vaikka just jonkun Jussi Simolan keikalla katsoja huutaa jotain sille ja sit se- siitä syntyy hauska tilanne. Mut ei se kaikkeen koomikoiden. Kohdalla todellakaan toimi sillä tavalla.

Mm. Rajoitatteks te mitenkään kuvaamista tai taltiointia?

Joo, kyllä me yleensä koitetaan ainakin muistaa ohjeistaa siihen, että esityksiä ei videoitais.

Joo.

Että kuvia saa ottaa. Mut ehkä just sen takia, että niinku vaikka siinä nyt periaatteessa ei tapahdu suurta vahinkoa, jos joku vaikka salakuvaa jonkun mun jutun, mut siinä on aina se mahdollisuus, että. joku juttu irrotetaan ihan totaalisesti kontekstista. Ja sit se lähtee leviämään väärään suuntaan. Tai jos sä oot vaikka menossa telkkariin kertoo jotain sun juttua ja sit joku laittaa sen nettiin etukäteen, jonku tosi hyvä jutun. Niin se voi tavallaan vähän niinku… No sit jos jengi näkee, että nää kertoo näitä juttuja taas tuolla, niinku sama juttu mitä silloin somessa niin kertoo nyt telkkarissa, niin se voi sit taas vähän niinku vesittää sitä juttua sitäkin kautta. Että tota kyllä aina koitetaan muistaa ohjeistaa. Ja nykyään joka illassa mun mielestä ohjeistetaan siihen, että ei kuvattais. Tää on itseasiassa semi tuore juttu, että en mä jotenkin aikaisemmin kun mä aloitin näiden klubien tuottamiseen, niin en mä jotenkin ajatellut että tää olis niinku joku juttu. Mut sit jossain vaiheessa koomikot rupes puhumaan tästä, että voisko näitä katsojia ohjeistaa tähän. Ja nyt me ollaan ruvettu tekemään sitä.

Joo, mun mielestä sen vois viedä vielä pidemmällekin. Että siihen vois ihan hyvin ottaa semmoset kännykkäpussit, mitä käytetään jollain keikoilla. Se ois, se ois mun mielestä vaan tosi kiva, että ois nimenomaan… Kun puhelimet… Siis ne löytää tiensä elämän jokaiselle osa-alueelle, niin mun mielestä se ois hirveen kiva, että meillä ois enemmän myös semmosia tiloja missä puhelimia ei oo. Nimenomaan, se varmasti vapauttaa myös koomikoita jonkun verran, kun tietää että siinä ei oo mitään tallennusta ellet sä haluu että se tallennetaan. Niin mä luulen että siitä tulisi ehkä vähän vielä enemmän luova tila. Toki, yleisön näkökulmasta en tiedä kuinka moni suostuisi siihen, että lyö kännykkä pussiin.

Niin. Ja sit se, että toki joku saattaa esimerkiksi vaikka jostain muusta syystä käyttää puhelinta, vaikka selata somee.

Niin.

Tai jotain muuta, niin kyllä se niinkun… Ainahan se on häiritsevää. Varsinkin jos se valo näkyy. sieltä. Ja myös muu yleisö kun ne näkee, kun kuitenkin yleensä esitystilat on pimeitä, niin sit siellä yhtäkkiä valkoinen valo syttyy jossain. Tietty jos nyt on vaikka että on joku hätätilanne tai jotain, sitä varten täytyy olla puhelin. Aina nyt voi olla tämmösiä, mutta se nyt on aika harvinaista. Mut toisaalta kyl porukka aika hyvin osaa pitää puhelimet poissa. Et ei se, se ei oo ollut mun silmissä mikään semmonen ongelma mihin tarvitsis niinkun aktiivisesti puuttua.

Joo. Minkä verran kun nää teidän klubit esimerkiks järjestetään pääasiassa niinkun ravintoloissa, niin mimmonen vastaanotto komediaklubeilla on niinkun ravintoloiden puolesta? Tai siis tilan tarjoajien puolesta?

Kyl yleensä ravintolat on innoissaan jos ohjelmaa tarjotaan. Aika harvoin se on silleen, että ei, ei kiinnosta. Niinkun, toki esimerkiks jos on semmonen juttu, et haluaa järjestää sen jossain tilassa, joka on vaikka valmiiks muutenkin ihan täynnä vaikka viikonloppuisin, niin ei ne välttämättä silloin halua sinne ohjelmaa. Kun se ei tavallaan tuo siihen sen enempää. Totta kai- Siis tottakai ohjelma voi silti kohottaa sen illan, mut jos on vaikka ravintola missä ihmiset keskustelee, niin ei sinne välttämättä silloin kannata järjestää viikonloppuisin stand up ohjelmaa. Mut kyl lähes kaikkialle mihin ollaan tarjottu, niin on haluttu myös stand uppia.

Okei. Toi on positiivinen uutinen kyllä kanssa, koska mä oon ajatellu nimenomaan et siin saattais olla paljon enemmän pullonkaulana se, et ei löydy sopivaa tilaa, tai et jostain syystä ei haluta stand uppia tai muuta vastaavaa. Mut on hirveen kiva.

Joo ei se, se ei oo niin päin. Et kyl me ollaan enemmän Komediatehtaan puolesta tarkkoja siitä, et me halutaan et se tila on semmonen missä stand up toimii mahdollisimman hyvin. Et kyl me ollaan saatu kyselyitä, et saisko tänne stand uppia ja sit me ollaan käyty kattoo tilaa ja todettu, et tää ei oo hyvä esitystila. Täällä ei kannata järjestää stand uppia. Ja sit me ei olla järjestetty siellä. Et tottakai meihin voidaan ottaa yhteyttä, jos komiikkaa haluaa. Ja mielellämme järjestetään komiikka-iltoja kyllä kaikkialle. Mut kyl me myös pyritään Kattoo semmosia paikkoja, että se on aidosti järkevää toteuttaa siellä.

Joo. Stand up on varmaan siinä mielessä kans kiva tuottaa, et se ei ihan hirveesti kuitenkaan vaadi. Siis niinkun teknisestä näkökulmasta. Et sinänsä jos mietitään ihan tommonen joku perus yksinkertainen stand up keikka, niin eihän siin kauheesti tarvii muuta ku äänentoiston ja mikin.

Joo. Ja valo.

Joku pieni koroke. Niin ja valo.

Joo. Se on kyllä silleen niinkun kevyt tuotanto kyllä. Et siin on omat lainalaisuudet mitä täytyy Osata ajatella, mitkä on stand upille tyypillisiä. Just niinkun nää kaikki, että miten siitä tilasta saa semmosen, että kaikki varmasti kattoo. Koska vaikka bändikeikoilla Se ei haittaa, jos ihmiset jotkut vaikka juttelee samalla kun soitellaan musiikkia. Siitä ei koetaan ongelmana, kun taas stand upissa se on. Se on niinkun häiritsevää. Mut on se siis paljon kyllä Mieluummin näitä tämmösiä komedia-iltoja tuotan, koska niitä on myös helpompi itekseen järjestellä. Ei tarvii vaikka miettiä jatkuvaa miksausta. Totta kai minä tuottajana katson myös äänentasot ja tarvittaessa kesken keikkaa säädän, jos tarvitsee, mutta se on ihan eri tavalla kevyempää kuin se, että olisi vaikka viisihenkinen bändi.

Niin, siinä on viisi kertaa vähemmän miksattavaa ja puheäänen miksaus on semi-yksinkertaista. Nyt tietysti tarvitsee taas toivoa, että mun miksaus on kunnossa, ennen kun mä sanon, että se on helppoa. Jos sä mietit tuottaja-Niiloa ja koomikko-Niiloa, niin miten ne kaksi pelaa yhteen? Vaikuttaako se, että sulla on nimenomaan tuottaja kokemusta, että sä tuotat komiikkaa, vaikuttaako se siihen, miten sä teet stand-uppia?

No siis ei se loppujen lopuksi niin päin… Totta kai ajattele myös jotenkin sitä, että sopiiko se juttu, mitä mä teen, niin kyseisen tilaan. Mutta kyllä ehkä mun huumori on sillä tavalla aika universaalia. Että se ei ole se suurin haaste. Mutta toisinpäin se pelaa kyllä tosi vahvasti. Että kyllä mä tuotan asioita koomikon näkökulmasta. Tietenkin, koska mä itse yleensä esiinnyn siinä illassa, mitä mä tuotan, niin mä myös haluan järjestää itselleni mahdollisimman hyvät esiintymis olosuhteet. Niin semmosella tavalla se vaikuttaa tosi vahvasti. Ja siitä tulee paljon kiitosta myös, että koomikot antaa meille jatkuvasti tosi hyvää palautetta siitä, että meidän klubit on erinomaisesti tuotettu. Ja siellä on aina yleisöä, siellä on hyvä meininki, kaikki järjestelyt pelaa. Niin se lähtee mun mielestä ihan siitä, että mä itsekin haluan esiintyä paikassa, missä järjestelyt pelaa.

Niin, synergia menee tietysti siihen suuntaan myös.

Mm.

Ihan hirveän hyvä. Mä mietin myös sitä, että kun sä sanoit, että kalenteri on täynnä ja niin kuin nyt varmasti onkin, että sulla on miljoonaa rautaa tulessa, niin miten sä jaksat? Tai miten sä pidät itselläs sen energian?

Musta tuntuu, että osittain se on ehkä myös sitä, että kun on tarpeeksi erilaisia juttuja, niin ne rasittaa vähän eri puolia itsestä. Että jos mä vaikka tekisin stand-up-keikkoja joka päivä kahdeksan tuntia, niin varmasti, aivot sanoisivat tööt huomattavasti nopeammin. Mutta kun välillä on kirjoitushommia ja välillä pitää jotain exceliä naputella ja välillä sitten vaikka ohjaa jotain tai menee opettamaan stand-uppia, ne on kaikki niin jotenkin erilaisia, että se pitää sen jaksamisen huomattavasti paremmin. Mä myös uskon kyllä siihen, että mulle on ehkä tavallaan sattunut aika hyvä resilienssi. Että mä oon semmonen ihminen, että vaikka mä kuormitun, niin mä kuormitun aika hitaasti ja mä myös palaudun aika nopeasti. Että kyllä osittain se on ihan vaan niin kuin tsägää, ei mulla ole semmosta mitään taikajippua sanoa ihmisille, että “nukut vaan kahdeksan tuntia joka yö, niin se on siinä”. Ja totta kai se auttaa. Mä pidän vaikka huolen siitä, että mä nukun hyvin ja tälleen. Mutta kyllä osittain se on ihan vaan sitä, että sattunut semmonen pääkoppa, mikä kestää stressiä aika hyvin.

Niin no, mun mielestä sussa välittyy kyllä aika vahvasti semmonen siis tietyllä tavalla yrittäjä-energia. Semmonen niin kuin joka paikan höylä, semmoinen, että nimenomaan haluaa tehdä vähän sieltä sun täältä kaikennäköisiä juttuja. Ja selvästi myös sun historiaa miettien, niin vahvasti semmonen, että vaikka ei ihan tarkalleen tietäis mitä tekee, niin sinne vaan. Kattoo mitä käy.

Näin just. Mun mielestä noilla Riihimäen tyypeillä, Niina Lahtisella ja kumppaneilla, mun mielestä useampi näistä on sanonut podcastissa tämän saman moton, että tekeminen on osaamista. Ja se on mun mielestä aika hyvä motto. Mun mielestä, että kyllä tekemällä kuitenkin oppii. Että ei näitä- Harvaa asiaa kuitenkaan ihan hirveän hyvin koulussa oppii. Ihan sama mikä asia, niin kuitenkin käytännön kautta kaikki osaaminen lopulta kuitenkin muodostuu. Ja sitten jälleen kerran myös tähän kuormitusasiaan, niin se, että kun itsellä on myös se moka on lahja-asenne, niin se myös auttaa tosi paljon siihen, että jos on jotain vastoinkäymisiä, niin sieltä ei tule semmosta valtavaa stressireaktiota, vaan tietää, että kaikesta selviää kyllä. Niin se myös auttaa jaksamiseen ihan tosi paljon.

Miten sä… Onks sulla jotain konkreettista tämmöistä rutiinia, millä sä tavallaan huolehdit omasta jaksamisesta? Onks sulla joku treeni tai käyks sä kävelyllä tai jotain? Miten sä resettaat käytännössä sen?

Ei mulla silleen.. Mä haluaisin sanoa, että mulla on, se kuulostaisi tosi hienolta, että mä sanoisin, että mä joka aamu nousen kuudelta ja teen saman treenin ja tälleen. Kyllä mä totta kai koitan miettiä sitä et mä söisin hyvin ja liikun. Kyllä mä käyn salilla, mä käyn lenkkeilemässä. Mutta loppujen lopuksi kuitenkin, niin välillä on sitten semmosia kausia, että jopa noi hyvät asiat, mitkä pitää mut kasassa, niin ne saattaa hetkittäin, mä saatan niistä lipsua, koska on niin paljon muuta hommaa.

Joo.

Mutta kyllä niistäkin on aina selvinnyt. Niin kuin mä sanoin, mä haluaisin antaa jonkun tosi hienon neuvon siitä, mutta musta tuntuu, että ylipäätänsä semmonen positiivinen suhtautuminen asioihin, niin se on se, mikä kantaa vaan ihan tosi, tosi pitkälle.

Niin, että sun stressinhallintakeino on se, että vähentää stressin syntymistä.

Niin, ehkä. Tai sitten se, että kun stressiä tulee, niin että jotenkin sen antaa myös mennä.

Aamen. Kamera meni pimeäksi näköjään.

Katos.

Nyt tuli takas.

Tuleeko sulle?

Haloo, haloo. Joo.

Onko tää, kato, kamera vaan väsy mun kattomiseen, mä ymmärrän.

Se voi olla, että pisti silmät kiinni.

Sensuuri iskii jossain kohtaa.

Toivotaan, että, mä en ole siis, mä en ole kiinnittänyt huomioon kauheasti, mutta toivotaan, että se nyt ei ole kovin pitkään bugannut.

Joo, no, sitten me selvitään asiasta.

Niin, ja mulla on tuolla sitten hyvä kalansilmä, niin voidaan siitä editoida se päälle. Kai se nyt toimii.

Tydyy.

Näyttää toimivan.

Noniin. Mutta me puhuttiin stressinhallinnasta.

Niin, se on kyllä siis semmoinen varmasti, mikä monella ihmisellä ei ole ehkä ihan niin vahvaa stressin sietokykyä ja semmoista stressin… Tavallaan, no nimenomaan sitä resilienssiä. Niin, mä siis haluan vaan tietää, että mitä muuta sä teet, kun teet komiikkaa, tuotantoja ja muuta vastaavaa. Että onko sulla joku semmonen henkireikä, mikä ei liity millään tavalla siihen, mitä sun työelämä tuo mukanaan?

No siis tottakai mulla on parisuhde. Meillä on kotona koira, sen rapsuttelu nyt aina laskee stressikertoja.

Millainen koira teillä on?

Corgi.

Ah, hyvä valinta.

Erinomainen. Joo, ja tota, ystäviä. Toki ystäviä mä näen paljon vähemmän kuin mitä mä haluaisin. Mutta totta kai kaikki tämmöiset positiiviset ihmissuhteet auttaa aina jaksamaan. Ja ihan se, että vaikka pelaa tietokoneella välillä, niin se voi olla semmoinen asia, ihan vaan tekee jotain, mikä ei liity just siihen komiikkaan. Vaikka pelaa korttia. Joku tämmöinen saattaa olla se.

Ooksä videopeli-ihminen?

Jonkun verran joo.

Mitä sä pelaat?

Tällä hetkellä mä pelaan… Mä oon pelannut tämmöisiä, itseasiassa korttipelejä aika paljon. Mun kone on semmoinen vanha nuhapumppu, että se ei mitään aitoja videopelejä pyöritä, mutta esimerkiksi Balatro, tämmöinen korttipeli.

Mahtava peli.

Joo, on totta. Kaikki tämmöinen ehkä, missä joutuu jollain tavalla miettimään strategiaa, keskittymään intensiivisesti, niin se vie ajatukset sit taas pois muusta stressaavasta. Mä oon joskus pelannut Dotaa tosi paljon. Eli just niin kuin MM, ei kun mikä, Moba.

Moba.

Joo, eli niin tämmöiset jutut, mitkä myös jälleen kerran pakottaa keskittymään selkeästi johonkin asiaan intensiivisesti. Niin se ehkä auttaa myös mieltä rentoutumaan. Ja sitten esimerkiksi lenkkeily on taas vähän niin kuin päinvastainen asia siellä, koska siellä taas ajatukset virtaa tosi paljon. Mä tykkään lenkkeilystä sen takia, että se on meditatiivista sillä tavalla, että siellä pääsee jotenkin rauhassa ajattelemaan ilman suurempia ärsykkeitä. Toki mä kuuntelen paljon esimerkiksi podcasteja myös, mutta se on se tapa, mikä vie ajatukset välillä pois siitä omasta stressistä. Tai sitten jos kuuntelee vaikka komiikkapodcasteja, niin sitten se, että sieltä saattaa nousta uusia oivalluksia omaan tekemiseen.

Joo. Niin ja tossa on mun mielestä ihan hyvä, kun mun mielestä nimenomaan videopelit on… Siis mä oon ihan himonörtti. Siis mä oon pelannut koko elämäni ja no nyt oikeastaan sanotaan viimeisen vuoden aikana vähän vähemmän, niin mun mielestä pelit on nimenomaan hyvä semmoseen niin kuin fyysiseen palautumiseen käytännössä. Semmoinen, että sä vaan oot, touhuilet, sä et kauheasti kiinnitä huomiota siihen, mitä sun keho tekee siinä hetkessä, koska sulla on nimenomaan putkinäkö siihen peliin. Mut sit just urheilu, liikunta, no mulla kuntosali, niin niissä on ehkä enemmänkin se, että sä saat sun pään resetoituu siellä huomattavasti paremmin. Että kun sä keskityt vahvasti siihen, mitä sä teet sun keholla, niin sit taas sun ajatukset ei ehkä juokse ihan niin paljoa. Niin mun mielestä ne on molemmat hirveen hyviä tapoja rentoutua. Vähän ehkä eri tavalla.

Niin. Se on se, että myös se, että on vähän niin kuin vaihtelua myös siinä, että mitkä ne on ne työkalut. Että ehkä se on, mullakin auttaa just siihen paljon, että kun mulla ei ole myöskään mitään selkeää rutiinia, vaan se on aina vaan, että jotenkin se, mitä tuntuu kaipaavan sillä hetkellä, mitä haluaa tehdä, niin menee sit siihen suuntaan. Niin se on ehkä se, ehkä vaan mun oma kroppa ja mieli osaa viestiä mulle, että hei, nyt sä tarvit tätä.

Niin, että sit tekee vaan mieli tehdä sitä.

Niin. Joo.

Ihan siis hyviä tapoja. Tykkäätkö sä reissata?

Kyllä mä tykkään. Sitäkin on tullut tosi vähän nyt tehtyä, että niin kuin… No nyt viime aikoina vähän enemmän päässyt. Mut sekin on… Reissut on siitä, ne pitää mun suunnitella ihan tosi paljon etukäteen, koska sekä minä että mun kumppani, niin molemmat ollaan tosi aktiivisia ihmisiä. Hirveesti molemmilla on kalenteri täynnä, niin sit niin kuin reissut pitää aina suunnitella silleen vähintään puoli vuotta etukäteen. Yleensä vielä paljon enemmän, koska mullakin… Mä nyt jo oon alkanut täyttää kevään kalenteria.

Ensi kevään?

Niin, kyllä. Ja nyt ollaan kuitenkin kesässä.

Okei.

Niin sen takia. Ja se myös vaikuttaa siihen, että välillä vaikea nähdä esimerkiksi kavereita, koska yleensä ne saattaa olla silleen, että samalla viikolla, että hei, onnistuisko tämmönen, niin sit mulla saattaa olla kalenteri jo täynnä. Mut joo, kyllä mä siis tykkään reissata. Nyt olisi tarkoitus lähteä Japaniin tossa

Aijaa.

Syksyllä.

Aijaa.

Se on ollut pitkään haaveena, niin nyt vihdoin sitten.

Siistiä. Onko ihan Tokio vai menettekö isommalla kierrokselle? Kyllä mä luulen, että se niin kuin Tokio lähialueineen riittää. Joo.

Tossa just katoin, että just sai kalenteriin silleen puolitoista viikkoa silleen, että sille väliin ei tullut mitään buukattua. Niin sen oon pitänyt, niin mä luulen, että Tokio lähialueineen on noin varmaan se puolitoista viikkoa aika hyvä.

Se on aika jees. Onko sulla entuudestaan joku side Japaniin? Onko sulla- ooks sä animen kuluttaja, mangan kuluttaja?

Kyllä mä yhdessä vaiheessa kulutin paljon. Nyt mä en ole vuosiin, että ehkä se oli se, että tuli katsottua jossain vaiheessa aika paljon. Se oli sen hetkinen myös semmoinen stressinpoisto työkalu itselle. Että kyllä paljon… Ne antaa tarinoina, musta tuntuu, että omalla lailla inspiraatiota tosi paljon. Että kyllä mä koen, että niillä ollut myös oman luovuuden kanssa paljon tekemistä. Että sieltä on pystynyt ammentamaan erilaisia asioita. Koska se kuitenkin eroo jonkun verran länsimaalaisesta tarinankerronnasta.

Eroo on aika paljonkin. Hyvänä esimerkkinä nyt tämä, siis en ole itse katsonut, mä olen nähnyt klippejä, tämä Chainsaw Man. Chainsaw…

Joo, joo, kyllä.

Onko se Chainsaw Man?

Joo, joo, Chainsaw Man.

Joo, niin kyllä siinäkin on jonkinmoista luovuutta käytetty, kun sitä on kirjoitettu.

On, kyllä, kyllä. Ja se on ehkä formaattina semmonen, että siellä pystyy tekemään asioita, mitä ei niin kuin, mitkä on esimerkiksi liian kalliita tehdä näyttelijöiden kanssa. Jotkut tämmöiset tietynlaiset action tai fantasia jutut voi olla semmosia, että vaatisi ihan älyttömän budjetin. Mutta sitten kun se on piirretty, niin sit se on huomattavasti kevyempi tehdä. Joo,ja siis piirretyt ja… No en mä tiedä voiko länsimaisia piirrettyjä sanoo animeksi? Kai niitä voi. Niin, no periaatteessa kai animessa se, se sisältää sen kriteerin, että se olisi Japanissa tehty. Mutta sitten taas toisaalta kaikkia niitähän ei edes piirretä Japanissa, vaan esimerkiksi jossain Koreassa, missä voi olla halvempaa piirtää.

Niin.

Niin. Mä en liikaa ehkä vedä rajanvetoja. Se on vähän niin kuin stand-upissa, että jotkut puhuu, että jos sulla on kitara lavalla, niin onko siellä enää stand-uppia, niin mä en ole minkään sortin puritanisti niin kuin monessakaan asiassa. Ihan niin kuin.. Mä en triggeröidy, jos sanoo jotain länsimaista animeksi. Senkus.

Joo, kun mä mietin siis vaan, että tämmöisiä niin kuin länsimaisia animaatiosarjoja on alkanut tulla aika paljon, mitä itsekin olen katsonut, siis mä en ole jotenkaan ikinä päässyt itse nimenomaan japanilaisen animen pariin, mutta sitten taas nämä länsimaista tuotetut, esimerkiksi tämä Arcane, tää League of Legendsistä kertova animaatiosarja ja Witcheristä kertova animaatiosarja. Ja sitten oli tämä Cyberpunk, ja siitä tehtiin myös animaatiosarja, ne on ihan todella hyviä. Mä en tiedä, oonko mä liian länsimainen kuluttamaan japanilaismediaa, mutta...

Niin, en tiedä. Ja se voi olla myös, että sä et ole vaan sitä oikeaa sarjaa sattunut näkemään. Koska musta tuntuu, että se on hassua, että joku on vaikka silleen, että mä en tykkää animesta. Koska sehän on vaan yksi taidemuoto, jonka sisällähän on valtava määrä erilaisia teoksia. Niin tottakai voi olla, että sä et vaan tykkää piirretyistä, piste. No sitten okei, se ei varmaan ole sun juttu. Tai että sä et tykkää siitä, että ihmiset puhuu kielellä, jota sä et ymmärrä, niin se voi olla jollekin… Ja sitten mä ymmärrän sen pointin siinä. Mutta noin periaatteessa, kyllä mä uskon, että sekin on niin laaja-alainen taidemuoto. Ja kuitenkin niin pitkään on tehty sielläkin suunnalla noita animaatioita, niin kyllä sieltä varmasti löytyy kanssa.

Kyllä mä luulen, että se on semmoinen kori, että siellä on jokaiselle jotakin, kun sä siihen vähän enemmän perehdyt.

Mutta mä ymmärrän myös, että se vaatisi oman aikaansa ruveta perehtymään, että minkäs sieltä nyt kattoo. Niin miksei vaan seuraa niitä juttuja, mitkä aidosti kiinnostaa. Että tällä hetkellä ainoa, mitä mä Japanin suunnasta aktiivisesti seuraan, on tämä One Piece-sarja, mistä Netflix on tehnyt tämän live action-versioon.

Eikö One Piece oo se, mistä on 468 000 jaksoa?

Suurin piirtein, joo. Sehän taitaa olla, onko jopa maailman myydyin sarjakuva. Mun mielestä se meni ohi just jostain teräsmiehestä tai jostain.

Hyvin mahdollista.

Mutta siis ihan, se on semmoinen, mitä mä oon yläasteelta asti seurannut ja edelleen. se sarja pyörii ja kyllä sitä vaan miettii, että toivottavasti oon hengissä vielä silloin, kun se loppuu. Se on niin pitkään mennyt, että haluaisin nähdä senkin matkan loppuun.

Mutta itseasiassa mulla tuosta tuli mieleen, että kyllähän meillä on… Yllättävän paljon varmaan ihmiset kuluttaa japanilaista animaatioita tietämättään. Esimerkiksi Pokemon. Nehän on, mun tietääkseni, myös ne alkuperäiset Pokemonit, nehän on japanilaista animea.

Muumit.

Niin, Muumit. Dragon Ball, mitä kaikkia muita näitä on. Mä luulen, että siinäkin on, että se on aika paljon kuitenkin levinnyt myös meille. Ehkä vähän jopa huomaamatta.

Kyllä, kyllä. Joo ja siellä tosiaan on pitkät perinteet ollut tossa animaatiossa. Ja varmaan aikoinaan, jos vaikka jotain Muumeja on tehty, niin ne on varmaan ollut halvinta tehdä myös Japanissa, musta tuntuu. Että siinä on varmaan osittain sitäkin. Mutta joo, siellä on pitkät perinteet kyllä. Ja siis kyllähän, varsinkin aika paljon noita tommoisia, jos miettii jotain kasari lastenohjelmia, niin yllättävän moni niistä on piirretty Japanissa.

Hopeanuoli.

Kyllä.

Se oli ysäri kyllä varmaan.

Joo ja se lasten… No ehkä.

Niin. No, kyllä mä sitä lapsena katsoin. Ehkä sen takia mä nyt oon tässä sit pitämässä podcastia. Joo, mutta se on, kyllähän se on, mä oon sitä ikäpolvea, että se on tullut VHS:nä silloin, kun on itse ollut lapsi. Niin tota, kyllähän sitä lapsena katottiin, mutta samalla miettii silleen, että näin jälkeen tätä ajateltuna, että onkohan se ollut ihan lapsille suunnattu. Aika paljon siinä on kyllä ollut väkivaltaa ja verta ja kuolemaa. On.

Toisaalta on niitä on ollut länsimaisissakin lastenohjelmissa, mutta ei nykyään enää. Jos miettii silleen jotain, niinku esimerkiksi joskus silloin kun mä olin lapsi, niin telkkarista tuli lastenohjelmana joku “Kaukametsän pakolaiset”. En tiedä, soittaako sulle mitään kelloja?

Joo, nimen oon kuullut, mutta ei.

Joo, se kertoi tämmöisestä metsästä, missä oli eläimiä. Ja sit sinne tuli työkoneita, siihen ruvettiin tekemään jotain tyyliin parkkipaikkaa, ja nää eläimet joutui pakenemaan sieltä. Ja ne kulki tämmöseen luonnonsuojelupuistoon, ja ne lähti matkaamaan porukassa nää metsäneläimet sitä kohti. Ja siis varmaan puolet niistä eläimistä kuoli sen matkan aikana. Siis se oli ihan todella väkivaltainen. Ja mun mielestä se on niinku, tuliko se tyyli ennen vai jälkeen Pikku Kakkosen. Mut siellä siiliä jäi auton alle ja kaikkea muuta. Nyt olisi tosi vaikea kuvitella, että Ryhmä Haussa joku niistä kuolee.

Jää joku Ryhmä Haun jäsen auton alle. Se olisi aika brutaali jakso.

Niin, poliisikoira saa jostain huumedillerin luodin tai jotain muuta. Ei se oikein, ei oikein enää. Et kyl niinku, ehkä vaan siihen aikaan ni lapsille annettiin enemmän elämän kylmiä realiteetteja aikaisemmassa vaiheessa.

Niin, en mä tiiä onks se hyvä asia vai huono asia.

Niin, se on, mä en oikeesti tiedä, paha sanoa. Ei oo sillä tavalla tota, tästä pitäis varmaan… Sun pitää ottaa tänne joku tämmönen kasvatustieteiden joku.

Se vois olla, se vois olla.

Jutella siitä, että miten, kestääkö lapset, suojellaanko niitä liikaa?

Niin, onko liikaa helikopterivanhempia?

Niin.

Ihan totta, ihan totta. Mitäs sit, sä sanoit et sulla on musiikkitaustaa.

Joo.

Niin, onks sulla vielä musiikki osana sun elämää, niinku soittaminen?

On joo, on joo. Siis ei niin paljon ku mä haluisin, mut mä siis, mulla on kaverin kans bändi, mä toimin siinä laulajana.

Okei.

Et silleen, me ollaan vähän tämmönen niinku bile-bändi, joka tarpeen vaatiessa kutsutaan koolle. Eli me ollaan tuttujen häissä esimerkiks soitettu paljon ja tälleen.

Okei.

Et nyt on kans yks hääkeikka tulos loppukesästä, niin.

Nice. Eli taas yks luova outletti.

Kyllä, kyllä. Joo, vähän harmittaa, et mä en oo niin päässy myöskään sitä treenaamaan kuin mitä niinku ois halunnu. Et toki tässä nyt vielä ehtii, mutta tota. Kyllä musiikille mä haluisin antaa myös enemmän. Mulla on kotona myös puhallin syntetisaattori, mitä mä siis rakastan. Mä tein tota… Mä hankin sen sitä varten, että mä halusin opetella soittaa saksofonia, mut tota… Mä lainasin mun kaverilta saksofonia, mä asuin silloin Jyväskylässä kerrostalossa. Sit mä rupesin soittaa sitä saksofonia, niin samassa rakennuksessa kuus kerrosta alempana ja toisessa päädyssä asu kaveri, laittoi viestiä, että “Rupesitko soittaa saksofonia?”, niin sit mä totesin, että mun pitää hommaa joku hiljaisempi.

Ei ollut ihan kerrostaloystävällinen instrumentti.

Niin sit mä hommasin tommosen puhallin syntetisaattorin. Siinä saa kuulokkeet kiinni ja sillä voi soitella. Eihän se… Ei siinä tietenkään opi soittamaan samalla tavalla saksofonia. Siinä ei tarvi miettiä niitä kaikkia jotain ilmanhallintaa sun puhallustekniikassa. Tämmösii juttui. Mut tota, sitäki mä oon soittanu vähemmän ku mä haluaisin. Se on ollu mulla semmonen on-off soitin. Mut esimerkiks pari vuotta sitten mä tein semmosen joulukalenterin, missä mä haastoin itseni uudestaan soittamaan sillä tavalla, että joulukuun jokainen päivä mä opettelin jonkun lyhyen pätkän jostain tunnetusta melodiasta ja julkasin sen sitten Instagramiin. Ja sit mä yleensä koitin vähän vaikka sisustaa sitä. Mun näyttämöä sillä tavalla, että se liittyis jotenkin teemaan, tai jollain muulla editointikikalla. Siis tottakai ne oli tosi kökköjä, mut se oli hauska projekti. Vaikka niinku yks kerta mä soitin Bumtsi Bumin tunnarin ja tämmöstä. Se oli tosi hauska projekti. Ja kyl mä mielelläni enemmänkin hyödyntäisin tota puhallin syntentisaattoria stand-upissa. Se on siitä huono, että kun ei pysty samaan aikaan puhumaan ja soittamaan sitä. Et jos miettii muusikko-koomikoita, niin niillä on yleensä kitara tai piano sen takia, että sä pystyt samalla laulamaan hauskoilla sanoituksella varustettuja kappaleita. Mut jos soittaa sähköhuilua, niin…

Se on vähän hankalaa.

Joo.

Siis sul on kyllä niin älyttömästi kaikkia näitä taiteellisia kanavia, mihin sä ittees pistät.

Joo, mut toki näissäkin se on paljon sellaista, että just osa on vähän on-off tämmösiä. Just vaikka tää mun puhallin syntentisaattorihomma koska… No, aina ei oo joko jaksamista tai aikaa kuitenkaan ihan kaikkeen.

No mut luovuutta se silti on.

Kyllä, kyllä.

Siis vaikka sä et soittais aktiivisesti, vaikka sä oisit viimeksi soittanut puoli vuotta sitten, niin mä väitän, että se on kuitenkin… Se pysyy mielessä. Sulla voi välillä tulla ajatus siitä, että onpas siisti melodia, että mitenköhän tää soitettais nyt syntikalla. Mitäköhän mä voisin tehdä tällä. Niin, kyllä mä luulen, että siinä on silti semmonen pieni luova outletti. Vaikka se ei oiskaan sitä, että sä soitat joka päivä ja harjoittelet orjallisesti joka päivä jotain.

Joo, joo. Ja siis kyllähän se sitten välillä pulpahtaa yllättävissä paikoissa. Niinku esimerkiksi tossa mun opinnäytetyössä Niilo Speksissä, niin siinä mä soitin myös sitä mun huilua.

Joo.

Että se oli osa mun esitystä. Oli kiva, että pystyi siinä hyödyntämään sitten taas sitä osaamista. Että mulla on tämmönen instrumentti, mä voin hoitaa myös muusikon hommia tässä.

Mites sit musan kuluttaminen, ooks sä musiikin ystävä?

Oon, oon mä. Mä oon ehkä silleen tavallaan aika tyylisesti kaikkiruokainen, että mä kuuntelen hyvin laajalla skaalalla. Mut sit mä niinku jotenkin… Mulla on tosi vähän syvällistä tuntemusta monestakaan bändistä. Et silleen paljon kuunnellu vähän kaikkee, mut sit jos pitäs jostain bändistä yhtäkkii tietää, niinku A-katalogin ulkopuolelta hirveesti enempää, niin aika harvasta bändistä sit sitä löytyy.

Mut nyt siis vihdoin löytyi joku semmonen asia, mihin sä et oo niinku menny full on. Kyllä se, mitäs se on… Vähän vajaa kaks tuntia se vei, et saatiin. Ei mut siis, mun mielestä toi on vaan… Siis mä tykkään ennen kaikkea ihmisistä, jotka on intohimoisia. Ja mä tykkään ihmisistä, jotka tekee sitä, mistä tykkää, Tekee sitä, mitä tykkää. Mun mielestä se on siis vaan hirveen hienoo nähdä. Et sullakin on noin monta eri asiaa mihin sä oot menny oikeesti kunnolla sisään ja mist sä selvästi nautit. Et propsit.

Joo kiitos, kiitos. Kyllähän silleen niinku… Mä oon koittanu kovasti miettiä sitä, et kun meidän yhteiskunta, et kuinka paljon se suosii generalisteja. versus spesialisteja. Et kuinka paljon- Pitäskö mun jotenki enemmän miettiä sitä, et onks mulla joku tosi selkeä kulma mun tekemisessä. Et kun kuitenkin tavallaan asiat pirstaloituu mulla tosi paljon. Mut sit taas toisaalta mä oon huomannu, et mulla on tosi selkeä kulma. Se on komiikka. Et lähes kaikki mitä mä teen jollain tavalla pyrkii naurattamaan ihmisiä tai vähintään viihdyttämään ihmisiä. Niin et kuitenki sit tavallaan se on aika selkee, se mitä tekee. Vaikka se voi olla vähän eri mutkien kautta. Loppujen lopuksi kuitenki se on hyvin selkeesti ehkä tossa se mun tekemisen ydin.

Sä sanoit et meidän yhteiskunta suosii generalisteja eikä spesialisteja. Mitä sä tarkotat sillä?

Niin ja siis mä en tiedä, et pitääks tää oikeesti paikkaansa. Mut niinku… Se on- Musta tuntuu et se on myös vähän vaihtelevaa aikakausittain. Mut mä siis tarkotan ehkä tällä sitä, et jos ajattelee generalistia, ihminen joka osaa vähän kaikkea versus se, että sä oot ihan todella hyvä jossain. Tosi selkeessä asiassa, niin tällä hetkellä musta tuntuu, et ihmiset jotka osaa vähän kaikkea on ehkä jollain tavalla monissa paikoissa ehkä halutumpia. Mä en tiedä, tää on ihan täysin siis mutuilua. Mut… Se on ehkä semmonen mikä, niinku mä sanoin, niin vähän vaihtelee virtausten mukana. Et kumpi se on se, kumpaan suuntaan tää pendulumi,

Heiluriliike

Niin, heiluriliike nyt ylipäätänsä vie. Mut ehkä tällä hetkellä oma fiilis on se, voi toki olla et mä oon- kun mä oon ite vähän enemmän kuitenkin generalisti luonteeltani, et mä tykkään tehdä paljon erilaisia asioita, niin oon ainakin kokenut, et siitä on ollut tosi paljon hyötyä. Et osaa vähän kaikkea.

Niin, se on just se tavallaan se yrittäjä-energia. Niinku… Siis mä en tarkoita yrittäjä-energiaa nimenomaan semmosella, et on Bisnesmies. Ja et ajattelee sitä, että miten tästä saa yrityksen, vaan enemmän nimenomaan semmosta Kun, noh.. Sä oot opiskellut kauppatieteitä, niin varmaan oot perehtynyt myös siihen, että mimmosia ihmisiä menestyy yrityselämässä Ja ne on nimenomaan generalisteja. Ne on niitä Jokereita, ketkä pystyy tekemään vähän kaiken näköistä ja pystyy venymään moneen paikkaan. Mut mä myös luulen, et iso syy siihen, minkä takia generalisteja suositaan, tai minkä takia he ehkä on paremmassa roolissa nykyään, on se, et se on tosi paljon helpompaa olla generalisti. Koska meil on puhelimet, missä on kaikki maailman tieto aina käsillä. Niin sun on tosi helppo tavallaan olla generalisti. Versus se et sä oot spesialisti, koska sit sun pitäis nimenomaan kaivaa siitä yhdestä asiasta kaikki tieto. Eikä se että; “Okei, tää on siisti juttu. Googlaanpas mites tää toimii. Katotaanpas Wikipedia sivu tuulesta, et mitä tuuli tarkottaa”. Ja kaikkee muuta tämmöstä.

Joo, tavallaan nyt kun tota miettii, rupee miettii, että Viekö se jossain vaiheessa jopa toiseen suuntaan. Siis sillä tavalla, Et kun meil on kaikki tieto maailmassa, mut se että kaikesta on kuitenkin myös semmosta syvällistä tietoa, mitä välttämättä ei löydy vaikka internetistä. Tai et se pitää pystyä jäsennellä sillä tavalla, et ihan kuka tahansa ei sitä vaikka nopeella muutaman nettiartikkelin selaamisella silti saa haltuun. Niin ne voi olla sit tavallaan semmosta uutta kilpailuetua jossain vaiheessa.

Niin. Se voi olla, että tämmösestä tämmösestä generalistisesta ajattelusta tulee ehkä sit vähän liian jossain kohtaa tavanomaista tietyllä tavalla. Et nimenomaan sit halutaan niitä oikeesti, oikeesti eksperttejä. Et sit, kun ehkä käy vähän semmonen informaatiotulva ihmisille, et tavallaan semmonen entry level tieto asioista ei välttämättä ookkaan ihan niin arvokasta enää.

Mm. Kyllä. Tylsä vastaus varmaan tähänkin asiaan on se, että “Molempia tarvitaan ja tullaan aina tarvitsemaan”.

Ei tarvita. Tekoäly vie kaikkien duunit..

Niin. Se on oikeesti kyllä kiinnostava toi, että… Miten pitkälle sekin… Eletään oikeesti tavallaan aika hurjia aikoja.

Siis me eletään ihan hirveessä murroksessa. Haluttiin sitä tai ei.

Mm. No kyllähän jotkut edelleen uskoo siihen, että esimerkiksi tekoäly ei oikeesti tuu korvaamaan niin paljon, että siinä on joku limitti, sillä miten pitkälle teknologialla tulee pääsee. Mut kyl mä vähän pelkään, että lähes kaikki tietotyö on jo jollain tavalla korvattavissa. Esimerkiksi komiikan kirjoittaminen tällä hetkellä niin ei oo korvattavissa kyllä. Siis noi tekoälythän ei pysty siihen käytännössä yhtään niinkun korkealla tasolla. Mutta se, että… Saa nähdä kuinka pitkään. Et mä toivon, että Ikinä ei tuu pääsee sille tasolle. Tai no, emmä tiedä. Tavallaan jos tekoäly pystyy ratkaisee kaikki jo tämmöiset asiat, niin mä luotan, että siinä vaiheessa se myös parantaa kaikki sairaudet ja muuta. Niin ehkä jos se on se, että minä joudun koomikkona työttömäksi, mutta kaikki sairaudet parannetaan, niin ehkä mä oon valmis uhraamaan tän mun koomikkouden.

Kiitos tästä.

Joo, nyt täällä se on ratkaistu.

Mutta kyllä mä luulen, että tekoäly tulee varmasti muuttamaan komiikkaankin ihan tosi paljon, ja on muuttanut jo nimenomaan sitä taustatyötä, että jos sulla on joku tämmöinen setuppi, mitä sä haluut tutkia, tai joku aihe, mistä sä haluut kirjoittaa, niin se, että sä juttelet tekoälyn kanssa siitä, niin se antaa ihan hirveästi sulle lisää näkökulmaa siihen, lisää substanssia siihen taustalle. Mutta se, että tekoäly esittäisi komiikkaa, niin sitä mä en oikein ehkä näe. Kun se on niin tavallaan henkilökohtaista, vaikka se onkin vaan, että yksi ihminen puhuu monelle ihmiselle, niin tavallaan se on jotenkin tosi henkilökohtaista. Ja sitten siinä on myös se, kun sä oot siinä tilassa, kaikki ootte vähän samalla mielentilalla siellä, tai ootte kaikki menneet nimenomaan sen takia sinne, että haluatte nauraa, ja siinä on jotain vähän hypnoottista tietyllä tavalla, niin se, että joku tekoäly esittäisi komiikkaa, niin kyllä mä ainakin oon todella allerginen ajatukselle.

Joo, kyllähän siis fakta on se, että kaikki live-taide on aika pitkään turvassa, mä luulen. Että toki just tämä, että ideoiden tuottaminen, materiaalien tuottaminen, joo, voi olla, että jossain vaiheessa se onnistuu paremmin tekoälyllä, mutta kyllä se, että on aito ihmiskontakti, sitä on tosi vaikea jäljitellä. En mä tiedä, jos sulla on robotti, joka on tismalle ihmisen näköinen, sä et pysty mitenkään tunnistamaan sitä mistään, niin se onkin sitten ihan kiinnostava filosofinen väittely siitä, että voiko tämä kuitenkin tehdä yhtä hyvää, jotain parempaa jälkeä kuin ihminen. Mutta nää on ehkä tämmöisiä, että tämmösiin teknologioihin on vielä jonkun verran matkaa.

Onneksi. Sitten mä mietin myös sitä, että kun nämä tämän hetken tekoälyt, siis kielimallit käytännössä, niin ne on kuitenkin yritysten luomia ja yritysten hallinnoimia. Ja usein kun yritykset tekee jotain, niin ollaan aika varovaisia. Että nimenomaan, no chatGBT ensimmäiset versiot, niin joo, se oli sinänsä todella huono, naurettava huono. Mutta siinä oli myös tavallaan hauskaa se, että kun sille ei ollut mitään rajoja. Että sille ei ollut asetettu vielä sitä, että mikä on sopivaa ja mikä ei ole sopivaa. Mutta jos nyt katsotaan vaikka uusia Geminin malleja esimerkiksi, niin et sä saa sitä kirjoittamaan mitään edgy-huumoria, sinistä huumoria. Että mä en usko jotenkaan, kun nimenomaan stand-upissa se materiaalin tuottaminen, niin sehän on hirveästi just tämmöstä sun ympäristön observointia ja semmosta epäkohtien nostamista vähän ehkä erilaisella näkökulmalla. Niin en mä jotenkaan näe, miten kone pystyis sen tekemään.

Se on ihan kiinnostava kysymys kyllä. Ja toivon, että ei pysty. Mutta se on vaikea kuvitella, mutta samalla mä jotenkin, mun jonkunnäköinen sisäinen teknologian kauhistelija pelkää, että mitä jos loppujen lopuksi kaikki asiat onkin- Että onko esimerkiksi yksikään ihmisen ajatus aidosti originaali? No todennäköisesti ei. Tai vähän niin kuin se, että ihminen haluaa tehdä originaalia taidetta, niin onko sellaista oikeasti? Koska siis kaikkihan periaatteessa on tehty jo. Näin niin kuin periaatetasolla. Että tietenkin sä voit yhdistellä asioita, ja tietenkin joku- Jos sä maalat taulun, niin suoraan semmoista ei ole. Mutta hyvin samannäköisiä tauluja on varmasti maalattu aikaisemminkin.

Niin eli sä ajattelet, että tekoäly tekee tavallaan samaa kuin ihmiset siinä mielessä, että se vaan remixaa jo olemassa olevaa sisältöä vai?

No siis periaatteessa joo. Kyllä mä siis haluan uskoa siihen, että jotenkin, ihmisen tekemässä taiteessa on joku sielullinen aspekti. Mutta sitten samalla kyllä sitä miettii välillä, että kuinka totta se aidosti onkaan. Että se on vähän niin kuin tämä, että mun mielestä tekoäly on ansaittu kritiikki siitä, että ne on koulutettu luvatta esimerkiksi muiden taiteilijoiden materiaalilla. Mä ymmärrän sen kritiikin tosi hyvin. Ja mun mielestä se ei ole reilua, että firmat käyttää näiden mallien koulutukseen muiden ihmisten taidetta ilman lupaa. Mutta samalla mä mietin sitä, ja se on ihan kiinnostava aihealue myös miettiä, että kuinka moni taiteilija esimerkiksi pystyisi luomaan taidetta, jos se ei olisi ikinä nähnyt mitään taidetta eläessään. Jos vaikka annetaan- Meillä on ihminen, joka ei ikinä nähnyt yhden ainutta kuvataideteosta, ja pistetään se maalaamaan tauluja, niin, miten pitkälle se tulisi pääsemään siinä prosessissa?

Niin, ja mitä siinä kohtaa mieltää taiteeksi? Tää on aika lähellä, oliko se Platon, tää luola-analogia. Jos sulla ei ole mitään referenssiä siitä, että mitä taide on, puhutaan vaikka kuvataiteesta, että mitä kuvataide on, niin mitä sä mieltäisit siinä kohtaa kuvataiteeksi? Ihan mahdoton sanoa. Toi on sinänsä mielenkiintoinen pohdinta, että tekeekö tekoäly käytännössä samaa kuin ihmiset. Mutta mä itse uskon kyllä aika vahvasti nimenomaan siihen sielulliseen aspektiin. Että kyllä mä, no enää ei tunnista oikeastaan tekoälyn tuottamaa sisältöä ihan niin tehokkaasti kuin mitä aikaisemmin, mutta kyllä mä silti sen haluaisin uskoa, että jatkossakin, jos sä katot taidetta, niin että sä tunnistaisit sen, että onko siinä tavallaan tämmönen aito ihmisen kosketus taustalla, vai että onko se vaan remixi kuudesta miljardista eri taideteoksista.

Siis samaa mä haluan uskoa, mutta samalla mä pelkään sitä, että onko tässä vähän sama kuin tämä viininmaistaja-efekti. Että aidosti sokkotestissähän viiniasiantuntijat, ainakin joku tutkimus oli tehty siitä, että ei oikeasti tunnista ollenkaan viinejä. Totaalisessa sokkotestissä, jopa on mennyt puna- ja valkoviini sekaisin ihan ammattilaisviinimaistajilla. Että se, että jos sulla on ennakkotietoa asiasta, niin se kuitenkin vaikuttaa ihan valtavasti siihen, miten sä koet sen taiteen.

Mm.

Ja oon nähnyt jotain tämmöisiä, että on esimerkiksi sanottu ihmisille jotain, vaikka että tässä on kaksi Monet-taiteilijan maalausta. Ja sit sanoi, että tein tän tekoälyllä ja sanokaa, että mistä tästä näkee, että on tehty tekoälyllä. Ja sitten ihmiset sanoo. Ja sitten sanotaa, että se onkin oikea Monet-maalaus. Sitä on oikeasti välillä ihan tosi vaikea nytkin tunnistaa. Mutta sitten samalla,että kyllähän kun sä teet itse taidetta, niin sehän on siinä se mun mielestä se arvokas, niin kuin tekijän näkökulmasta. Että se, että jos joku generoi tämmöistä tekoäly lainausmerkeissä “taidetta”, niin jos sitä ei ole kukaan aidosti tehnyt, niin onko se… Kyllähän siitä katoo joku. Vähintään se arvo, että mikä sen tekemisestä on sille tekijälle syntynyt. Niin sehän katoo ihan totaalisesti.

Mutta mä luulen, että just tämmösen… No, tekoälyn takia, niin palaan siihen Mark Normandin YouTube-videoon, missä hän kävi sitä omaa prosessia läpi, että miten se vitsinkirjoittaminen esimerkiksi toimii oikeasti hänellä. Niin mä luulen, että semmoinen sisältö tulee olemaan vielä aika kovassa kysynnässä jossain kohtaa. Että nimenomaan näytetään sitä prosessia ja tavallaan siihen taiteeseen saadaan nimenomaan yhdistettyä se ihminen ja saadaan yhdistettyä se sielullinen puoli. Että miten se syntyy, se lopputulos. Että kun se lopputulos saattaa menettää aika paljonkin merkitystä, jos me voidaan vaan promptilla generoida mitä vaan.

Ehdottomasti, joo. Ja siis tämä on myös jotain, mitä mä oon itse miettinyt, että mä haluaisin stand-upissa myös kokeilla. Tämmöinen, että avaisi sitä omaa prosessia jotenkin yleisölle enemmän. Silläkin riskillä, että tavallaan rikkoo sen stand-upin klassisen illuusion siitä, että ihminen vaan kävelee lavalle ja kertoo jotain, mitä sille sattuu tulemaan mieleen. Kyllä se on jotain, mitä mä haluaisin myös lähteä tutkimaan ja lähdenkin tutkimaan. Mulla on jotain ajatuksia siitä jo. Mutta se on varmaan just, toi oli tosi hyvä pointti, että niin kuin tälleen tekoälyaikana, niin ihan tosi tärkeä tapa samalla turvata se sun taiteen… Ettei kukaan voi sanoa, että se on luotu tekoälyllä. Ja sitten vielä se, että se tekee siitä aidosti inhimillistä siitä tekemisestä, kun sillä on tarina sillä teoksella.

Niin ja sitten siinä saadaan taltioitua tosi paljon enemmän sitä, että mitä kaikkea siihen menee siihen lopputulokseen. Että kyllähän, jos me nyt katsotaan Mona Lisaa, niin me tiedetään, että se on hieno maalaus. Se on siisti juttu. Mutta kun meillä ei ole mitään tietoa, että mitä kaikkea siihen on oikeasti siihen maailmaan aika on mennyt siihen prosessiin. Että mun mielestä se on oikeastaan kaiken luovan työn tekijöille, niin olisi varmasti ihan itsellekin kiva taltioida sitä prosessia vähän. Että siihen saa nimenomaan semmosen tekoälyturvan. Mutta myös sen, että sä saat itsellesi tavallaan perusteltua sitä, että miksi mä teen tämän vaikeamman kautta, kun mä voisin vaan tekoälyllä generoida hienon maalauksen. Niin miksi mä maalaan? Mä luulen, että siinä voisi olla luoville tekijöille kyllä aika hyvää saumaa.

Toki mä uskon, että varmasti moni luova tekijä, niin se, vaikka että miksi mä maalaan? No se, että se tuo sulle aidosti jo tekiessä intohimoa. Tai se tuo iloa.

Okei, maalaaminen oli ehkä huono esimerkki.

Joo, mutta silti mä ymmärsin ton pointin kyllä. Ja siis stand-up on siitä kiinnostavaa, että se on taide, missä ne väliprosessit dokumentoidaan jo hyvin tarkasti. Lähes kaikki koomikot taltioi omat keikkaansa. Koska sä et pysty keikan aikana objektiivisesti kuitenkaan loppujen lopuksi sanomaan kaikesta, että mikä toimii ja mikä ei. Niin sit se, että kun sä käyt niitä nauhoja läpi, joko äänitettynä tai videona, niin sä näet, että mikä siellä toimii, mikä ei ja mitä muutoksia sun tarvii tehdä. Mullakin on vitseistä videoituna useita eri versioita matkan varrelta. Ja se on, mitä mä oon joskus käyttänyt esimerkiksi mun stand-up-kursseilla esimerkkinä. Että mä oon näyttänyt videolta kaksi versiota samasta vitsistä. Tolta se näytti tossa kohtaa ja tolta se näytti vuoden päästä. Koska se on tosi havainnoiva tapa myös.

Mut toi on myös mielenkiintoinen toi stand-up-prosessi siinä mielessä, että kun eihän sulla ole oikeestaan mitään loppua siinä. Että jos sä kehität jotain vitsiä, niin eihän sulla oo mitään maalia, että mihin sä meet sen vitsin kanssa.

Ei ookaan. Että toki jossain vaiheessa tulee se seinä vastaan, että sun nykyisellä osaamisella sä et välttämättä saa siitä enää parempaa. Mut se on nyt, niin kuin mä sanoin tossa joskus, että joku juttu saattaa olla semmonen, että se on mun mielestä nyt valmis, mutta yhtäkkiä kun mä puolen vuoden päästä palaan siihen, niin mulla onkin ihan eri perspektiivi siihen.

Mut tossa on vaan mielenkiintoinen se, että stand-upissa sulla ei ole semmosta lopputuotosta, mihin sä pyrit. Vaikka just tää maalaaminen esimerkkinä, se maalaus on jossain kohtaa valmis. Mut stand-upissa ei sun vitsi ole ikinä valmis tai ei sun setti ole ikinä valmis. Et sä voi oikein missään kohtaa määrittää semmosta pistettä, että okei, nyt tää on absoluuttisesti niin hyvä kuin voi olla. Kun ei se ole millään tavalla objektiivista.

Totta kai joskus pitää tietysti tehdä se valinta sillä tavalla, esimerkiksi jos koomikko tekee sooloa kiertuetta varten, niin jossain vaiheessa sun pitää kuitenkin- Sä oot valinnut sen, että se esitetään. Nää on nää päivät, kun sä kierrät ympäri Suomea. Ja sit kun se on se vika esitys tehty, niin sit sä et enää esitä sitä. Niin sillä tavallahan se on periaatteessa siinä kohtaa valmis. Toki sekin teos saattaa elää paikassa toiseen. Todennäköisesti ei enää hirveesti siinä kohtaa, kun sä esität sitä maksavalle yleisölle. Mut kuitenkin se voi vielä elää siinä.

Toi on siis mielenkiintoinen… Mikä, jos mietitään tätä sun prosessia, niinku sun henkilökohtaista prosessia ja kasvua, niin mikä sun maali on? Mikä susta tulee isona?

Siis kyllähän mä haluaisin olla niin hyvä koomikko kuin vaan mitä mahdollista. Mieluusti se tottakai mukanaan toisi suosiota arvostusta ja ehkä jonkunnäköistä taloudellista kannattavuutta. Mut noin niinku periaatteessa, niin kyllä mä vaan haluan olla jotenkin paras versio itsestäni ja samalla kuitenkin olla onnellinen, kun mä teen niitä asioita. Et toistaiseksi mä oon tosi onnellinen, kun mä teen näitä juttuja. Mut mä haluun pitää sen myös niinkun... Totta kai välillä on vaikeeta aina. Sille nyt ei voi mitään, mut et samalla pystyis pitämään sen, että mä pystyn aidosti nauttii siitä, mitä mä teen. Mut kyl mä haluisin vaan tehdä mahdollisimman hyvää kamaa. Se voi olla joko, et mä keksin jotain täysin uutta… Mut ei mulla oo niinku- Mä en haluu asettaa itelleni sitäkään painetta, et mun tarvii olla vaikka komiikan uudistaja. Mä voin vaan tehdä niin hyvän vaikka stand-up-soolon, kun mitä Niilo Rauhanen pystyy vaan tekemään, joka naurattaa ihmisiä. Niin se ois ihan tosi makeeta. Siihen mä tähtään.

Mut eli niinku stand-up on se sun lopputuotos, mihin sä haluut?

Todennäköisesti joo.

Tai ainakin tällä hetkellä.

Kyllä stand-up on se, mikä antaa mulle tällä hetkellä ylivoimaisesti eniten. Sitä mä en kiellä missään kohtaa. Mut samalla mä tiedän, että mun luonteelautu on semmonen, että jos mulle tulee vaikka mahdollisuus päästä käsikirjoittamaan telkkariin jotain, niin sit mä lähden siihen siks projektiks, tai sen projektin ajaksi ainakin ihan täysin. Ja teen sitä niin hyvin kuin ikinä osaan. Ja jos jossain vaiheessa tulee semmonen, että hei, mä pääsen tekemään vaikka komedialeffan käsikirjoitusta, ja siitä tulee ihan älyttömän hyvä, niin kyllähän sekin on ihan upea asia. Ja jos se on se, mihin mun tie tulee suuntaamaan, niin miks ei. Mut kyllä mä uskon, että stand-up tulee aina pysymään mun mukana. Se on kuitenkin... Mä oon niin tämmönen tosiaan monen suuntaan menevä, niin stand-up on semmonen, että siinä oikeesti joutuu myös menemään moneen suuntaan. Sä oot siinä samaan aikaan esiintyjä, sä oot käsikirjoittaja, sä oot ohjaaja. Välissä sä saatat olla myös tuottaja. Se itsessään lajina ruokkii niin montaa mun kiinnostuksen osa-aluetta. Et sen takia se on varmaan mikä mulle antaa niin paljon.

Mun mielestä sulla on ollut todella siisti tapa käsitellä nimenomaan komediaa ja luovuutta ja taidetta. Se on hienoa siinä mielessä, että tavallaan... Samaan aikaan miten rennosti sä otat sen, mut myös miten intohimoinen sä oot sen suhteen selvästi. Todella siistiä.

Joo. Musta tuntuu, että stand-uppikin on semmonen, että... Sitä on tosi... Okei, sitä on muutenkin tosi vaikea tehdä, mut sitä ois ihan mahdoton tehdä, jos ei siihen ole vahvaa intohimoa. Tai tehdä korkealla tasolla. Se, että sä meet vaikka Turusta Joensuuhun tekemään viiden minuutin keikan, niin kyllähän se nyt vaatii intohimoa, että sä suostut tekemään sen. Sit on toki niitä, jotka haluaa tehdä sitä enemmän harrastuksenaan vaikka oman kaupungin sisällä tai jossain lähialueella. Mut kyllä mulle se on niin vahva intohimojuttu, että kyllä... Se näkyy sit tommosissa pienissä asioissa myös.

Joo. Eiköhän lyödä lähetys kiinni. Meil on kaks tuntia ja vartti kellossa noin suunnilleen. Onks sulla jotain, mistä haluut vielä puhua?

No itsestänihän mä voisin puhua loputtomiin, mutta... Ei mulla se enempää. Toivottavasti joku tästä päätyy seuraamaan mun komikkamatkaa. Heitä shoutoutit tietysti kaikille sun projekteille ja linkit kaikkiin profiileihin. Mä itseasiassa lisäsin sut mun nettisivuille, siellä on vieraat-arkisto, kaikki linkit löytyy sieltä. Mutta mitä komediatuotantoja sun muita... Jos Turkulaisia kattoo tätä, menkää nyt helvetti kattoo komiikkaa. Joo, Turussa Komediatehdas Turku ja Laugh My Turku löytyy someista. Sit Ain naurain työtäs tee, tulee tonne Brinkkalan sisäpihalle täs kesällä, kannattaa tulla kattoo. Ja jos nää kaikki on menny jo, niin sit seuraat vaan Niilo Rauhanen somesta ja tuut kattoo keikkoja. Eikä ees tarvii tulla kattoo mun keikkoja, Käy kattoo live komediaa, se on ihan tosi hauskaa.

Menkää myös kattoo Niilon keikkoja. Niilo on hauska.

Näin on.

Kiitos.

Kiitos.

Anna palautetta litteroinnista: kia@raakaa.fi

00:00 00:00